Aurinkoisen marraskuun päivän kunniaksi päätin käydä katsomassa ikivanhaa kaivosaluetta. Jo kauan olin kiinnittänyt huomiota kartassani oleviin lukuisiin 'suljettu kaivos' -merkintöihin. Päätin ottaa selvää, mikä näistä olisi käymisen arvoinen, ja yllätyksekseni huomasin Norjan Riksantikvarienin hienolta sivustolta ('kulturminnesøk'), että kenties näyttävin näistä oli hyvinkin lähellä asuinpaikkaani.
Pitkän työviikon ja masentavien ulkomaanuutisten jälkeen yhdeksän kilometrin kävely oli virkistävä. Ikävä kyllä iso kamera oli Suomessa; marraskuun pimenevässä maisemassa kännykän ominaisuudet eivät oikein riittäneet, vaikka kuinka yritin kikkailla. Mutta hauskaa oli huomata kuinka paljon mielenkiintoisia ja yllättäviäkin asioita osui silmiin, kun vain lähti uteliaalla asenteella kulkemaan. Ensimmäinen yllätys tuli heti 'kotikellarini' pihamaalla - vaikka olin jo viitenä päivänä kulkenut pihan läpi edestakaisin töihin ja kauppaan, vasta nyt havahduin, miten outoa on nähdä ruusu kukassa (ja nupulla!) tähän aikaan vuodesta.
Varsin tyypillisesti en taaskaan ottanut kuvia norjalaisesta pientaloalueista upeine omakotitaloineen - vasta talojen keskelle jäänyt pieni lehto innosti yrittämään valokuvausta.
Muutaman kilometrin jälkeen pääsin metsään. Karttaani oli merkitty tälle kohdalle 'Kollbakkene' ('mäkimäet') - kun näin mikä paikassa odotti, outo nimikin sai selityksensä - kaksi hyppyrimäkeä. Pakkohan se oli ylös kiivetä...
Näköala hyppyrimäen päältä länteen (yllä) ja pohjoiseen (alla). |
Matkani jatkui polkuverkostoa eteenpäin, jossain kohdassa valitsin väärin, ja jouduin Norjan Valtionarkiston takapihalle - josta lähti leveä ulkoilupolku Nordmarkan metsiin. Reitilläni ohitin joukon kovaäänisesti englantia puhuvia nuoria miehiä, jotka yrittivät ylläpitää valtavaa nuotioroihua märillä puilla - ja sitten edessäni olikin outo maisema: jyrkkäreunaisia kuoppia, kivisokkeli, ja kasoittain pikkukiviä. Kaivosalue.
Pettymyksekseni huomasin, että syvimmät kuopat oli tiukasti ympäröity teräsaidoilla. Lähdin kuitenkin kiertämään aluetta, joka oli keskellä suuria kuusia ja sammalmättäitä; aurinko paistoi hyvin alhaalta kullaten puunrunkoja. Ohitin ehkä nelivuotiaan lapsen vanhempineen; äiti vaikutti selittävän tyttärelleen, että kuoppiin ei pääse, vaan eväät pitää syödä syrjemmällä. Äkkiä huomasin kapea auki olevan portin aidassa. Siitä sisään, ja samalla edessäni aukesi kaivosluolan suu, pari metriä korkea ja viitisen metriä leveä. Sisällä oli kosteaa, ja tunneli jatkui vain kymmenisen metriä eteenpäin. Kattokuiluista tuli perällekin hieman valoa. Joku oli tuonut kymmenittäin tuikkuja luolaan.
Paikka, Sogn gruve, on vanha rautakaivos, joka oli käytössä 1500-luvulta alkaen aina 1850-luvulle - mutta ei kovin intensiivisesti. Louhinta tapahtui alunperin nuotiolla kuumentamalla ja sitten murentamalla kuumennettu kallio, myöhemmin ruutirähjytyksin. Paikalla on ollut myös muutamia pieniä rakennuksia. Lähialueilta löytyy useampiakin pieniä kaivosalueita, joista saatiin erityisesti juuri rautamalmia ja jonkin verran hopeaa; geologisesti Oslon alue on hyvin monipuolista (kuten jutussani Kolsåsin tulivuorista jo kerroin).
Paluumatkallani kuljin Korsvolltoppenin kautta - joka paikallisesti kulkee nimellä Tyskertoppen ('saksalaishuippu'). Alue oli Norjan saksalaismiehityksen aikana ensin ilmavalvontapaikka ja sittemmin vuodesta 1943 ilmatorjuntapatteri, ja paikallisesti tärkeä osa 'Linnoitus Norjaa' (Festung Norwegen). Saksan strateginen ajatus oli puolustaa Norjaa, ja siten Pohjanmeren herruutta ja Ruotsin malmikuljetuksia viimeiseen asti. Enimmillään Norjassa oli peräti 400 000 saksalaissotilasta, ja joukkojen antautuessa näitä oli vielä reilut 350 000 - Jälkikäteen ajateltuna onneksi, sillä näin ne olivat sivussa II maailmansodan lopputaisteluista.
Paikalla on tällä hetkellä vain pieni norjalaisten tosin saksalaismiehityksen aikana rakentama (1940) pieni rakennus (yllä; Norjan puolustusvoimat käyttivät sitä vuoteen 2002), lukuisten kasarmien pohjia, sekä huolellisesti suljettu/peitetty bunkkeri. Kukkulalta on vielä vuosituhannen vaihteessa ollut mahtavat näkymät Osloon ja vuonolle, mutta sittemmin puut on päästetty kasvamaan ja peittämään näköalat. Sen sijaan viereisen Havnajordetin puiston yläosasta aukeaa komea näköala Oslovuonolle (alla).
Tyypillistä omakotialuetta Korsvollin alueella. Täytyy myöntää, että autolle on järjestetty aika mukavat näköalat. |