Näkymä Oslovuonolle. Tunnelmakuva harhauttamaan sinut tekstin ääreen. |
Ensimmäiset viikot eksyin vain pienempiin
kauppoihin, jotka olivat kuin kehiteltyjä versioita siwoista ja saleista – siinä
mielessä, että niissä on suuremmat valikoimat tavaraa, lattiasta kattoon.
Tuoreen leivän tuoksu ja laatu estivät minua kaipaamasta varsinaisia
marketteja. Kun en nähnyt turskaa kahden ensimmäisen viikon jälkeen (paitsi
lentokentällä: ‘klippfisk is Norwegian bacalao’ – keneen tuon mainoksen piti
tehota?) ajattelin, että Oslo on sivussa kalojen valtavirroilta. Sitten minulle
vihjattiin, että varsinaiset marketit ovat muualla – omaksi suosikikseni muodostui
Meny-ketju: kuin Stockmannin ruokaosasto, mutta niitä on kymmenkunta eri puolilla
kaupunkia.
Kun
muutin nykyiseen kämppääni, ryhdyin käymään tien toisella puolella olevassa ICA–marketissa,
joka kokonsa puolesta on suomalaisten KKK- tai SS-markettien kompaktimpi versio. Hypermarketteja en ole
täällä nähnyt; kyse ei ole vain siitä, että autottomana niihin ei törmää, koska
yhtä lailla olen autoton Suomessakin, jossa kuitenkin eksyn niihin
valinnanvaran perässä. Täällä siihen ei ole tarvetta (niin, matkan varrella
siihen lähimarkettiin ohitan pienen Kiwi-kaupan, josta perusruuat – ja Oslon
kaupungin tarjoamat roskienlajittelupussit – saa näppärästi).
Mikä
on ero suomalaisiin kauppoihin? Toki hintataso. Kaikki maksaa puolisentoista
kertaa sen mihin Suomessa on tottunut. Mutta toisaalta: täällä on suuri ilo hankkia
ruuanlaittoaineksia, koska raaka-aineiden laatuun voi luottaa.
Minulle
norjalaiset erikoisuudet kiteytyvät leipä- ja kalatiskien tarjonnassa. Tuossa
peruskaupassani on leipähyllykkö, jossa leipomukset on jaoteltu ‘karkeusasteen’
(grøvt, 1-4) mukaisesti
päivätuoreina. Leipä, erityisesti se karkeampi jyvineen ja siemeniseen, on
erittäin hyvää. Kalatiski taas – no, arkikalatiskikin on suomalaisittain
erittäin monipuolinen, mutta lauantaisin se on jotain aivan tavatonta. Viime
lauantaina tiskiltä löytyi kahta sorttia simpukoita, kolmea sorttia rapuja
(kuningasrapu on aika näky tiskillä…), vähintään viittä eri turskakalaa (joukossa
ainakin koljaa, madetta ja keilaa, ja olisiko sitten ollut molvaa – seitä ei
ollut tänään), meribassia, jotain isoa simppua, punakampelaa, jotain haita, jotain
siiantapaista, silliä, makrillia ja lohta muutamassakin muodossa – sekä joitain
täysin tuntemattomia eväkkäitä. Tämän lisäksi tiskiltä tietysti sai erilaisia
katkarapuja ja äyriäissekoituksia sekä savukaloja – ja turskaa kokonaisena,
kevyesti suolattuina fileinä sekä siivuina (jollaisen nyt itse ostin, 220g –
edelliset asiakkaat olivat ostaneet toinen neljä taskurapua, toinen 2,5 kiloa
suolattua turskafilettä. Myyjä kysyi, riittääkö yksi pala todella. Ja hymyili
kauniisti).
Suomalaisittain
myös juustotiski herättää kunnioitusta (mutta sitä perus-Jarlsbergiä
suosittelisin yhtä mieluusti kuin suomalaista laatu-Edamia), samoin
kokolihavalikoima lampaanviuluineen, kauriineen sekä ties miten syötettyine
nautoineen. Jogurttia on vain harvaa sorttia, ja se on kolmisen kertaa
kalliimpaa kuin Suomessa – jossa se onkin epäluonnollisen halpaa. Välipalaksi
kunnon norjalainen – jos matpakke brunøst-leipineen ei maita – näyttää
syövän skyriä, joka on eräänlainen
rahkan ja jogurtin välimuoto. Eväsleipiin taas on tarjolla rajaton valikoima
majoneeseja (erilaisin kaloritasoin) sekä mätitahnoja (näissä taas suolaisuus
ja savuisuus vaihtelevat). Ruukkusalaatti ei kuulu norjalaiseen valikoimaan – valmiit
salaattilajitelmat sopivatkin yksinasujalle paremmin, ja ovat erittäin rapeita
(mitä voitamme Suomessa siinä, että rahtaamme turvepaakkuja paikasta toiseen?).
Pakasteita on kaupassa kuin kaupassa paljon – jos tiskiltä ei sopivaa merenelävää sattuisi löytymään.
Kuvassa sunnuntaisen päivällisen pääraaka-aine. Paistoin turskakiekon voissa, joka oli maustettu suolalla, pippurilla ja balsamiviinietikalla. Lautasella myös kolmea laatua salaatteja, kurkkua, tomaattia, oliiviöljyä - sekä turskan ohella toinen myönnytys norjalaisen keittiön erikoisuuksille, eli melkoisen etikkainen perunasalaatti. Yhdistelmä osoittautui maittavaksi.
Ruokajuomaksi talo tarjosi alkoholittoman oluen, joka myös vaikuttaa olevan norjalainen erikoisuus, ja tulevan kirjoituksen aihe...