Oslo on varsin suuri
kaupunkin, metropolialueella asuu yli miljoona ihmistä – keskimäärin varsin
koulutettuja ja varsin varakkaita. Ei siis ihme, että musiikkielämä on vilkasta
ja korkeatasoista. Tähän kirjoitukseeni olen koonnut muistojani ja tietoja
musiikkielämän ajoista ja paikoista Oslossa.
|
Oopperan pääsali. Hieman huimaavissakin korkeuksissa tässä liikutaan. |
Pysyvistä
instituutioista suurin ja kaunein on oopperatalo, Den Norske Opera & Ballett (http://operaen.no). Normaaliin
tapaan talo pyörittää omaa tuotantoa syys- ja kevätkausina, ja mahtuupa
joukkoon erilaisia vierailujakin. Jo talo itsessään on tietysti nähtävyys,
hohtavine marmoreineen (joiden käpristymisestä ei vielä näy merkkejä) ja
näköaloinen katolta niin merelle kuin kaupungin keskustaankin (saa nähdä, saanko aikaiseksi tästä blogitekstiä). Marmorikuori
peittää sisälleen lämpimän vaalean puusävyisen sylinterin, jonka sisällä taas
ovat tummaa puuta ja punaista hohtavat näyttämöt. Saleissa tarjoillaan paitsi
oopperan ja baletin perusohjelmistoa, myös harvinaisempia tuotantoja (kuten aivan
mahtava Monteverdin barokkiooppera Il ritorno
di Ulisse - 14 sekunnin 'teaser' tästä), sekä erilaisia
konsertteja. Näitä on myös näytäntökauden ulkopuolella, joten kesäturistikin
saataa löytä täältä jotain. Itse olen kuullut tuossa talossa niin La Bohèmen
kuin Lentävän hollantilaisenkin – joka Norjaan sijoittuvana asiaan hyvin
kuuluukin. Konsertissa olen ollut kuulemassa niin barokkikonserttoja (solistina
Sirkka-Liisa Kaakinen-Pilch) kuin jazziakin (Tord Gustavsen Quartet – tässä näyte).
|
Oslon filharmoonikkojen puistokonsertti. Satoi ja paistoi, välillä yhtaikaisestikin. Väkeä riitti. |
Oslon filharmoonikot
ei sekään ole väheksyttävä porukka – enää sen johdossa ei kuitenkaan ole
Jukka-Pekka Sarastetta, kuten vielä 2006-2013. Olen kuitenkin kuullut heitä
vain kerran, perinteisessä kesäkuun puistokonsertissa – tuskin yllättäen
ohjemistossa oli muun muassa Griegiä, Vuorenpeikkojen tanssi. Jostain syystä en
kuitenkaan ole kertaakaan käynyt Oslo Konserthusissa, joka on filharmonikkojen
kotitalo – jossa järjestetään myös viihde- ja jazzkonsertteja - aina kun siellä on ollut jotain vähänkin kiinnostavampaa, jossain muualla on
ollut jotain ainutlaatuista. Tämä ehkä kertoo siitäkin, että Konserhus on
profoloitunut varsin konservatiivisena konserttitalona. Filharmoonikkojen
ohjelmistokin on keskittynyt melko tiukasti Mozartista Nielseniin –linjalle,
jossa jo Shostakovich edustaa ultamodernimpaa päätä.
|
Marius Neset ja Iiro Rantala lopettelemassa keikkaansa Nasjonal Jazzscene Victorian lavalla. |
Jazzin ystävälle
Oslo on mekka. Lukuisia satunnaisia jazzkonsertteja riittää aina, ja
näiden lisäksi kaupungissa on huomiotaherättävän vilkkaita vain jazziin
keskittyviä klubeja ja suurempia areenoita. Näillä on Oslossa jopa yhteinenkatto-organisaatio.
Suurimpaan osaan en ole edes tutustunut: Hr Nilsen, New Orleans Workshop
Jazzclub, ja häpeällistä kyllä, BLÅ, ovat jääneet katsastamatta. Jostain syystä
viime aikoina olen yhä useammin löytänyt tieni Nasjonal Jazzscene Victoriaan, jonka
ohjelmistosta on helppo poimia kuuluisimmat sekä paikalliset että vierailevat
tähdet. Itse olen kuullut siellä elämäni ehkä komeimman jazzsetin, josta
vastasi Nils-Petter Molvær (tämä konsertti löytyy internetistä kokonaan).
Tuskin kuitenkaan unohdan esimerkiksi Supersilentin ambient-punk-jazz –vetoa
(kaksi 50 minuutin ‘kappaletta’), tai muutama päivä sitten kuulemaani Nils
Kornstadin ‘Tenor-battle’ –konseptikonserttia (jossa tenorisaksofonisti ja
tenorilaulaja – samassa persoonassa – versioivat klassista aariaohjelmistoa, ks. esim tämä näyte). Samassa
paikassa olen myös osallistunut yhteislauluun (All you need is love) Marius Nesetin ja Iiro Rantalan mainiossa
konsertissa. Olen kuunnellut jazzia myös esimerkiksi Oslon yliopiston kirjaston
viikottaisilla perjantain lounaskonserteissa (jossa myös klassista ja bluesia
olen kuunnellut), Yliopiston vanhan juhlasalin (Universitetets Aula) konsertissa, jossa Ketil Bjørnstad
kumppaneiseen esitti John Donnen teksteihin säveltämiään lauluja, sekä
paikallisseurakuntani kirkkoillassa, jossa jo mainittu Tord Gustavsen säesti jazzlaulaja
Solveig Slettahjellia; jumalanpalveluksen ohjemisto koostui lähinnä
negrospirituaaleista ja kansankoraaleista.
Vuonna 1992
perustettu ‘musiikkikonsepti’ Cosmopolite sai äskettäin pysyvän sijan Soria Morian konserttikeskuksesta, Torshovin
kaupunginosasta, hieman Oslon keskustan ulkopuolelta. Kyseessä konserttipaikka,
jossa soi maailmanmusiikkiin päin kallellaan oleva jazz, pop ja rock. Siellä
olen kuullut Bassekou Kouyatén ja Ngoni Ban riemukkaan konsertin. Maailmanmusiikkia
olen käynyt kuuntelemassa myös Oslon kenties tärkeimmillä rock-areenalla,
Rockefeller-centerissä, ja aivan sen vieressä sijaitsevassa Centrum scenessä. Etenkin
jälkimmäisessä paikassa kokemani Rokia Traorén konsertti jäi sekä
intiimiydessään että mukaansatempaavuudessaan pysyvästi mieleeni.
|
Niko Valkeapää yhtyeineen Rikscenenin päälavalla 6.2.2015.
|
|
Biejjien vuelie - Solkvad (Aurinkolaulu) on Frode Fjellheim
(joka kuvassa keyboardin ääressä) säveltämä kantaatti
saamelaisteemoihin. Keskellä vasemmalla Ulla Pirttijärvi ja
hänen vieressään Berit Opheim, josta tuli suosikkini norjalaisessa musiikissa.
Kuulin häntä yhteensä neljässä eri produktiossa / kokoonpanossa. |
Maailmanmusiikin ja
kansanmusiikin suhteen Oslon keskeisin konserttipaikka on kuitenkin Riksscenen -
kansanmusiikin ja kansantanssin keskus, kuten se oman toimintakenttänsä
määrittelee. Täälläkin olen käynyt lukuisissa konserteissa. Erityisen
mieleenpainuva oli aivan ensimmäinen käyntini siellä: Berit Opheim (laulu) ja
Rolf Lieslevand (barokkiluuttu) esittivät norjalaisia kansansävelmiä ja
varhaisbarokin musiikkia. Ainutlaatuista oli mahdollisuus olla mukana
saamelaisten kansallispäiväkonsertissa 6.2.2015 – mukana oli suuri joukko muusikkoja
ympäri Saamenmaata, mukana mm. Johan Anders Bær,
Niko Valkeapää ja Georg Buljo. Muissa konserteissa olen ollut siellä
kuuntelemassa Ulla Pirttijärveä, Frode Fjellheimiä ja Mari Boinea – käytännössä
siis useita kaikkein merkittävimmistä saamelaismuusikoista. Samassa paikassa
kuulin myös tarinankerrontaa ja runonlaulua yhdistelleen prodution,
jossa musiikista vastasivat Anna-Kaisa
Liedes, Kristiina Ilmonen sekä Timo Väänänen, ja Kalevalan tarinoita kertoili
Nick Hennessy. Voi miksi Kalevalaa ei tuotaisi tämmöisessä paketissa
esimerkiksi suomalaisiin kouluihin!
Yksittäisiä
konsertteja järjestetään toki ympäri Osloa konserttisaleissa, kirkoissa ja muissakin
paikoissa jatkuvasti. Viime vuoden komeimpia elämyksiä oli Sinikka Langelandin
(kantele ja laulu) yhtyeineen Nationalgallerietissa esittämä konsertti, jossa esitettiin
paitsi Langelandn omia sävellyksiä Tomas Tranströmerin runoihin, myös Norjan
metsäsuomalaisten kansanmusiikkia ja loitsuja (tässä sinitiaisen kevätlaulu). Kokonpanossa oli muuten mukana
myös erittäin taitava jazzsaksofonisti Trygve Seim – ja suomalainen jazzrumpali
ja vanha suosikkini Markku Ounaskari oli rummuissa. Konsertti liittyä Tarujen
kansat –näyttelyyn, joka kiersi Oslosta sitten Ateneumiin. Mieleen on jäänyt
myös Trio Mediævalin mahtava
Aquilonis –levynjulkaisukeikka Margaretakyrkanissa (näyte tässä),
jossa jälleen yhdisteltiin keskiaikaista ja renessanssimusiikkia norjalaiseen
kansanmusiikkiin, sekä Norjan virallisen bluesmiehen, Knud Reiersrudin
minikeikka Oslon yliopiston kirjaston aulassa (tällaista hän soittaa).
|
Händel-konsertin alkua odotellessa Oslon Tuomiokirkossa. Konsertin
loppuessa pientä hiljaisuutta seurasi lähes 10 minuutin seisten annetut aplodit. |
Ei tässä tietenkään
vielä kaikki. Oslossa on jatkuvasti meneillään erilaisia musiikkifestivaaleja.
Esimerkiksi juuri parhaillaan aina maaliskuun alussa järjestettävä kirkkomusiikkifestivaali.
Kävin juuri kahdessa konsertissa, toisessa esitettin kaksi Händelin kantaattia
mailman ykköskokoonpanojen toimesta. Acadimie
für Alte music Berlin oli kerrassan erinomainen, mutta Collegium Vocale Gent oli jotain ylimaallista, käsittämätöntä. Paras kuoro
jota olen kuullut.
Toinen konsertti oli
Music for a while –yhtyeen, jonka solistina laulaa kabareetähti Tora Augestad, ja ‘tausta’bändissä joukko eturivin
norjalaisia jazzmuusikoita, mukana esimerkiksi trumpetisti Mathias Eick.
Kerrassaan outo kokemus, Bachia, Rameauta, Dowlandia ja Schubertia
laulelmatyyliin, ja bändissä rummut/perkussiot, haitari, huilu, trumpetti ja tuuba
(
esimerkki tässä). Täytyy sanoa,
että Bach ei aivan toiminut, mutta Rameausta tuli hauskaa chansonia, ja Dowland
kääntyi jazzlaulelmaksi koskettavasti. On tämä hieman toisella tasolla kuin
muutaman vuoden takainen
Stingin yritelmä …
Seuraava festivaali kalenterissa olisikin sitten aina pääsiäisenä järjestettävä Inferno, joka on metallimusiikin suurkatselmus.
Kesäkuun alussa on vuosittain noin 100 ilmaiskonserttia sisältävä kaikkia
tyylisuuntia edustava ‘Oslon musiikkijuhlapäivä’ (http://musikkfest.no).
Elokuun
loppupuolella on pienimuotoinen keskiajan
musiikin päivät,
http://www.middelaldermusikk.no/en/oslo-middelaldermusikk-dager jolloin
päasiass akuulaan norjalaisia yhtyeitä, ja jotain ulkomaalaista vierasta. Juuri
tätä ennen järjestetään vuosittain erittäin monipuolinen Oslon jazzfestivaali - ja välittömästi ennen tätä,
tai osin päällekäinkin elokuun puolivälissä on Mela-festivaali, joka taas on
maailmankulttuurifestivaali, jossa suuressa roolissa ovat Oslon omat
maahanmuuttajavähemmistöt. Kerran kuuntelin siellä lähes kolme tuntia erilaisia
intialaispakistanilaismusiikkityylejä edustavia bändejä Pakistanista ja
Norjasta. Konsertti pidettiin Nobelin rauhankeskusksessa, ja sieltä ulos
kävellessäni taas ‘jouduin’ suoraan päälavan konserttiin, jossa esiintyi Oumou
Sangare. Jottei elämä elokuussa Oslossa kävisi tylsäksi, samoihin aikoihin
järjestetään vuosittain myös kamarimusiikkifestivaalit, joissa ainakin viime
vuosina on ollut hyvin laaja ja korkeatasoinen ohjelmisto
http://oslokammermusikkfestival.no.
Juuri ennen
jazzfestivaalia, kamarimusiikifesrtivaalia ja Melaa, järjestetään kaupungin
suurin popfestivaali, Øya Festival. Tänä vuonna
kuulemaan pääsisi muun muassa Massive Attackia ja PJ Harveytä – sekä kymmenittäin bandejä
joista näin vanha jäärä ei ole kuullutkaan. Toinen oslolaisfestivaali, NorwegianWood, järjestetään heinäkuussa Frognerparkenissa - tänä vuonna
päätähti näyttää olevan Wilco.
Nykymusiikkifestivaali
Ultima järjestetään syyskuun puolimaissa,
ja loka-marraskuun vaihteessa on maailmanmusiikkifestivaalin vuoro,
lukuisine kansainvälisine esiintyjineen. Ja kaiken lisäksi tulevat ne kansainväliset supertähdet, jotka eivät jaksa
matkustaa Suomeen saakka, vaan yhdistävä mieluusti Göteborgin ja Oslon yhdeksi
paketiksi. Ensi kesänä näin tekee muun muassa Bruce Springsteen.
Tietoja näistä
kaikista saa kattavimmin Visit Oslo – sivuston kautta. Itselleni on
kuitenkin tullut tavaksi käyttää suoraan erinomaisen helppoa lipunmyyntipalvelua
http://www.billettservice.no, jonka
hakutoiminto on mielestäni helpompi (ja kauniimpi) kuin Visit Oslossa.
|
Gamla Aker kirke - erinomainen konserttipaikka vanhalle musiikille. Kuva on otettu tammikuussa 2016 konsertin jälkeen, jossa soitti Norwegian Cornett og Sackbuts -orkesteri barokin puhallinmusiikkia varsin hulvattomalla otteella. |
Yhteenvetona voi
sanoa, että Oslon musiikkitarjonta pärjää vertailussa aivan mille tahansa
länsimaiselle suurkaupungille – ja esimerkiksi Roomaan verrattuna, jossa olen
myös asunut jonkin aikaa, täällä on enemmän suurimuotoisempia tilaisuuksia ja
festivaaleja. Vaikka perinteisen klassisen musiikin osalta voin väittää, että esimerkiksi
Helsingissä on laatu vähintäänkin yhtä hyvä, ja ohjelmisto selvästi
monipuolisempaa, jazzin suhteen taas täällä Oslossa on huomattavan korkea taso
ja kokeellisempi meininki. Keskeiset muusikot soittavat toistensa produktioissa
ja levyillä säännöllisesti, myös yli genrerajojen. Kaikki tuntevat toisensa, ja
tekemisen meininki välittyy kuulijoillekin. Erityisesti jazzmuusikot tuntuvat
täällä tunkevan joka paikkaan, niin kansanmuusikoiden, bluesin, vanhan musiikin
soittajien kuin perusklassisenkin ohjelmiston taitajien pariin. Tuloksena on
aina mielenkiintoista ja usein koskettavaa musiikkia. Konserttitarjonta on myös
sen verran laajaa, että huippuproduktioihinkin saa yleensä lippuja vielä
esityspäivänä.
Suosittelen musiikkimatkaa
Osloon – tämä ei ole kaukana, ja esimerkiksi näppärästi valittuun kolmen-neljän
päivän jaksoon elokuun puolimaissa, maaliskuussa, tai marraskuun alussa saa
helposti sopimaan korkeatasoisia konsertteja enemmän kuin tarpeeksi.
|
Kansallispäivänä 17.5. Oslon kadut raikuvat puhallinorkestereiden sävelistä, kun päivän kulkuissa ja paraateissa kulkevat myös soittajat. Suurinosa näistä on koulujen orkestereita (korps); joukossa on myös joitakin vakavammin harjoittelevia harrastajaorkestereita (janitsarer). Ammattilaisia edustaa Forsvarets stabsmusikkorps, tässä kuvattuna. |