Syysretkellä Kolsåsissa (Harvinaisemmat nähtävyydet III)

Oslon ympärillä tuntuu olevan loputtomasti retkimaastoja. Kuten ystäväni sanoi, on kuin Nuuksio ympäröisi kaupunkia joka puolelta - paitsi että korkeuserot ovat kymmenkertaiset. Tämän viikonlopun kohde oli Kolsås. Alue on hieman kauempana Oslon keskustasta, uudistettua metrolinjaa numero 2 täytyy matkustaa puolisen tuntia. Koska koko metroverkoston lasketaan kuuluvan Oslon lähiliikennealueeseen, maksu oli silti vain 30 kruunua. Jäimme pois Gjettumin asemalla. Matkan ensimmäinen yllätys olikin se, että vuoden 2014 uudistuksen jälkeen asema oli hieman eri paikassa kuin aavistuksen vanhempi karttamme näytti (ja Vallerin asema oli lopetettu).

Kolsåsin harjanne idästä. Vasemmanpuoleisin jyrkänne on päänäköalapaikka (342 m), vaikka kaikkein oikeanpuolisin on
korkein kohta (387 m).  Toinen nyppylä oikelta on komein linnavuorista, Gråmagan.

Pääsimme kuitenkin pian polkuja pitkin pellonreunaan, jonka toisella puolella Kolsåsin mäkiketju kohosi kauniisti kumpuilevana. Kyseessä on vanhaan valtavan suureen tulivuorikalderaan (ns. Bærumskaldera) liittyvä magmakanava, joka on tullut näkyviin miljoonien vuosien eroosion myötä. Oslon alueella on ollut hautavajoama-alue (Oslo Graben) lukuisine tulivuorineen ja laavakenttineen  permikaudella, noin 250 miljoona vuotta sitten. Kolsåsissa kovempi kiviaines, vulkaaninen porfyrikivi, on suojannut alla olevia pehmeämpiä laavakiviä niin, että lopulta jäljelle jäänyt selvästi ympäröivää maastoa korkeampi, teräväreunainen maastonkohta. Alueen geologista karttaa ja poikkileikkauksia voi tarkastella täällä. 

Alueen geologien erikoislaatu on innoittanut yliopiston ylläpitämään alueella geologista polkua rasteineen - ja toisaalta heti jyrkänteen liepeillä on kalkkikivikallioita, joita alueen maatiloilla on ollut 1500-luvulta asti tapana käyttää hyväkseen. Lähettyviltä löytyy kalkkipitoisen kiviaineksen louhintajälkiä ja kalkkiuunien jäänteitä - ja näiden varaan on koottu 'kalkkipolku' historiatauluineen. Alueen maatilojen vaurauden yksi perusta ovat olleet kalkinpoltosta saadut lisätienestit: Oslon alueen rakentamiseen käytetty kalkkilaasti on peräisin täältä.

Kaikenikäisiä retkeilijöitä Kolsåsin etelähuipulla. Oslovuono näkyy koko pituudeltaan.

Hyvin vaihteleva maaperä on tehnyt alueesta myös kasvillisuuden ja eläimistön suhteen monipuolisen; jyrkät rinteet ja osa ympäröivästä maaseudusta onkin rauhoitettu. Lyhyellä kierroksellamme kuljimme lehdoissa ja purolaaksoissa, kuusikkorinteillä, rakkakivikoissa ja jyrkillä mutta rehevillä rinteillä; Kolsåsin harjanteen päällä on mäntykangasta ja notkelmissa soistuvaa aarnimetsää upeine sammalikkoineen. Myöhäissyksyn muutoin hiljaisissa metsissä ääntä pitivät närhet, korpit ja tikat; eväitä syödessämme viehättävän Steinstjernet -lammen rannalla, pohjantikka tuli viereemme etsimään kelottuvista puunrungoista omia eväitään.

Steinsternet-lampi, takanaan Kolsåsin pohjoishuippu, joka tällä retkellä jäi valloittamatta. Paikka oli yllättävän erämainen,
lukuunottamatta jatkuvasti ohi kulkevia retkeilijöitä. Ja olimmehan mekin siellä.

Kiipeilijäryhmä lähestymässä  välitasannetta  Kolsåsin  etelärinteessä. 

Paikallinen harrastus näytti olevan lenkkeily mäen päälle ja taas takaisin alas, ja toki tavallisia sunnuntairetkeilijöitä riitti. Toisaalta sijainti on ttehnyt alueesta myös Norjan kalliokiipeilyn keskuksen, ja vuorikiipeilijöiden harjoituskentän. Mekin näimme retkellämme joukon retkeilijöitä hitaasti nousemassa pystysuoraa kallioseinää vaarnojen ja vaijereiden varassa.

Jopa Norjan mittakaavassa äkkijyrkät 'pahtarinteet' ja sijainti Oslon lähellä tekivät paikasta suositun retkeilykohteen jo 1800-luvulla, jolloin alue oli myös maalarien suosiossa.  Näiden joukossa paikalle osui vuoden 1895 tammikuussa myös Claude Monet, jonka poikapuoli Jacques Hoschedé asui muutaman kuukauden läheisessä Sandvikan kylässä (tämä kun oli mennyt naimisiin norjattaren kanssa). Näin suomalaisittain tuntuu, että Suomessa oltiin (ja ehkä ollaan yhä...) hieman syrjässä - tosin tarina kertoo, että Monet'kin oli kovin kiusaantunut siitä valtavasta huomiosta, jonka hänen läsnäolonsa (ja tapansa maalata ulkona säällä kuin säällä) pienessä kylässä aiheutti. Ei ollut jokapäivästä tuon ajan Norjassakaan ranskalaistaiteilijan vierailu. 

Yllä Claude Monet'n maalaus Sandvika (1895). Taustalla Kolsåsin siluetti.
Monet'lle tunnusomainen kaarisilta-aihe löytyi myös täältä Pohjolasta...
Alla Monet'n yksi monista Mont Kolsaas -nimillä tunnetuista maalauksista.

Alue on viljavana ja helposti puolustettavana ollut kauan ihmistenkin suosiossa. Alueelta on identifioitu ainakin neljä linnavuorta, joista yhdelle (Gråmagan) kiipesimmekin. Vallitukset erottuivat selkeästi kapealla länsirinteen kannaksella erottuivat vielä selkeästi. Alueella on myös kalliopiirroksia, mutta niitä emme nähneet. 

Kolsåsin jyrkänteet ja Oslovuono nähtyinä Gråmaganin linnavuorelta.

Moderni alueen nähtävyys (toki suljettu sotilasalue) on Kolsås Leir - valtava sotilastukikohta mäen etäläpuolen alarinteessä, joka toimi jopa NATOn Pohjoisen osaston päämajana 1954-1994. Tukikohtaan liittyy valtavia luolastoja, joiden 'takaovet' löytyvät helposti itärinteitä pitkin kävellessä.