Papyryksista ja keskitysleireistä

Joskus tutkimustyö on yllätyksellistä ja varsin jännittävääkin. Työskentelen tällä hetkellä paljon Oslon yliopiston kirjaston papyrushuoneessa, johon on koottu kreikkalais-roomalaisen ajan Egyptiin liittyvä tutkimuskirjallisuus, papyrusjulkaisut, sekä Oslon yliopiston oma papyruskokoelma. Paikka on erinomainen työskentely-ympäristö, kaikki tarpeellinen on käden ulottuvilla.

        Varsinaisia papyruksia en työssäni tarvitse, vaikka huoneessa säilytetäänkin noin 2200 papyrustekstiä. vasemmalla kuva näistä yhdestä: virkamieskirje, jossa kerrotaan pappissuvun pojille tehdystä sukuselvityksestä jotta heidät voitaisiin hyväksyä paikallisen papiston jäseniksi (julkaisutieto asianharrastajille: SB XVI 12987). Lisätietoja ja tietokanta julkaistuista Oslon papyruksista löytyy tämän linkin takaa. Oslon kokoelman takana oli lähinnä yhden miehen, professori Samson Eitremin, 20- ja 30-luvun aktiivisen työn ja ostopolitiikan tulos. 

Pääsääntöisesti papyrusjulkaisut, joita käytän, ovat suureksi avuksi: papyrusten tekstit on selvitetty, kommentoitu ja usein käännettykin. Roomalaisajan Oxyrhynchoksen kaupungin lapsia tutkiessani itselleni tärkein julkaisusarja on The Oxyrhynchus papyri, jossa on jo ilmestynyt 79 osassa yhteensä yli 5200 papyrusta. Vasemmalla esimerkki, josta näkee miltä tämän julkaisusarjan lukeminen voi tuntua. Kyseessä on sarjan uusimmassa osassa ilmestynyt teksti, 300-400 –luvulta peräisin oleva loitsu sen varmistamiseksi, että sinisten kilpa-ajotalli häviäisi kisoissa. Teksti itsessään on  varsin mielenkiintoinen, sillä se luettelee esimerkiksi hevosten nimiä, ja toisaalta manaa henkivoimia – jotka me tunnemme egyptiläisinä jumalina (Horus) ja juutalais-kristillisen tradition ylienkeleinä (Gabriel, Rafael, Mikael, Bouel) – suistamaan valjakon maahan.

Kaikki julkaisut eivät ole näin helppokäyttöisiä. Eräs kaikkein epätoivoisimmista on Studien zur Palaeographie und Papyruskunde, jota julkaistiin Leipzigissa vuosien 1901 ja 1924 välillä. Useat sarjan osat ovat esteettisesti upeita (ks. kuva vasemmalla), sillä soveliaita kreikkafontteja erikoismerkkeineen ei ollut aina saatavissa – mutta tutkija ei hirmuisesti apua tekstin tulkintaan saa. Tuskin yllättäen, kyseiset papyruksen on usein jo julkaistu uudelleen modernimmissa julkaisusarjoissa, eikä näitä teoksia useinkaan tarvitse availla. 

Minulle tämä tarve kuitenkin tuli, ja järjestellessäni muutamaa osaa takaisin numerojärjestykseen huomasin, että yhden osan sivujen välissä oli paperitaitos. Sen kummemmin asiaa ajattelematta otin tekstin esiin ja laitoin sen päydälle, kyseessä oli vanha taiteltu sanomalehden sivu. Lähtiessäni papyrushuoneesta illemmalla ajattelin, että kyseinen vanha norjalainen sanomalehtihän voisi olla oiva muisto työskentelystäni vanhojen kirjojen parissa Oslossa; vilkaisin nopeasti, että lehdessä oli kuolinilmoituksia, ja taitetta avatessani näin vielä mainoksen yksityisestä latinanopetuksesta. 

Kun pääsin kämpilleni, huomasin, ettei lehteä ehkä sittenkään oltu taiteltu kirjan väliin latinanopetusilmoituksen vuoksi. Norrmän avlivade I tyska “dödsfabriker” oli viereisen  artikkelin otsikko: “Norjalaisia menehtyi saksalaisilla kuolemantehtailla”. Samassa tajusin, että lehtihän oli ruotsalainen – ja vuoden 1944 elokuulta, jolloin Norja oli vielä tiukasti saksalaisen miehitysvallan alla.

Göteborgs Handels och Sjöfarts-tidning oli Göteborgin tärkein lehti vielä 1930-luvulla, jolloin sen päätoimittajana toimi Torgny Segerstedt. Hänen tiukasti kansallissosialistisen Saksan ja Hitlerin toimia kritisoiva linjansa teki lehdestä kansainvälisesti kuuluisan, mutta tuotti harmaita hiuksia puolueettoman Ruotsin hallitukselle jo toista mailmansotaa ennen ja etenkin sen aikana. Segestedt antoi lehdessään runsaasti tilaa natsien vastaiselle propagandalle, ja koetti tukea miehitetyn Norjan pakolaishallitusta.

Tätä taustaa vasten onkin ymmärrettävää, että elokuussa 1944 ruotsalaisessa lehdessä voitiin julkaista artikkeli, jonka toivottuna yleisönä olivat norjalaiset. Artikkelin kirjoittaja oli Ilja Ehrenburg. Hän viittaa tekstissä omiin havaintoihinsa Puolan ja Länsi-Ukrainan (nykyisin Valko-Venäjän) alueen saksalaisista tuhoamisleireistä. Ehrenburg oli venäjänjuutalainen kirjailija, joka toisen maailmansodan aikana ja sitä ennenkin kirjoitti toimittajana lukuisia fasismi- ja saksalaisvihaan yllyttäviä artikkeleita ja runoja (oheisestakin artikkelista löytyy hyytävä kehotus: Ingen tysk får komma levande ifrån Norge!). Hän oli myös yksi ensimmäisistä, joka ylipäätään tajusi saksaisten aloittaman juutalaisten tuhoamisen systemaattisuuden ja laajuuden.

          Mutta miten tämä artikkeli on joutunut Oslon yliopiston kirjastossa olevan kirjan väliin? Kun sanomalehden sivun löysin, se oli taiteltuna niin, että Ehrenburgin artikkeli jäi näkymättömiin. Toisalta, sivu oli myös laitettu sellaisen julkaisun väliin, jota hyvin harvoin kukaan tulisi selailleeksi, etenkään ei kukaan sellainen, joka ei olisi papyruksiin erikoistunut antiikintutkija. Leikkeen olemassaolo oli siis pyritty piilottamaan, ja ilmeisesti se on ollut sodasta saakka kyseisen kirjan välissä. Kaikki kyseisen julkaisusarjan osat olivat ilmestyneet vähintään kaksikymmentä vuotta ennen kyseisen artikkelin ilmestymistä (en pysty enää palauttaman mieleeni sitä nimenomaista osa, jonka välissä lehtileike oli).

          Loogisinta lienee olettaa, että elokuussa 1944, keskellä saksalaismiehitystä, joku Ruotsista Osloon matkustanut oli salakuljettanut tekstin mukanaan – en ole ottanut selvää sensuri- ja tullimääräyksistä, mutta olettaisin, että puolueettoman Ruotsin lehtiä ei Norjaan olisi voinut vapaasti tuoda, ei ainakaan sellaisia, jossa saksalaisia olisi suomittu siten kuin Göteborgs Handels och Sjöfarts-tidning teki. Varsin ymmärrettävästi tekstin maahantuoja ei ole halunnut viedä sitä kotiinsa tai mihinkään muuallekaan, jossa sen yhteys häneen itseensä olisi osoitettavissa. Keskitysleirit toimivat Norjassakin.

          Oslon yliopisto oli miehitysaikana yksi norjalaisen vastarinnan keskuksista, ja ymmärtäkseni klassillisen filologian professuuri, jota Samuel Eitrem (linkin takana kuva noin vuodelta 1935) hoiti, oli niin sanotusti hyllyllä miehitysajan loppuvuosina, vuosina 1943-45. Lienevätkö sitten hänen ja hänen assistenttinsa ja sittemmin seuraajansa professorina, Leiv Amundsenin, yhteydet amerikkaisiin kollegoihin muodostaneet erityisen uhan kansallissosialistiselle hallinnolle Norjassa? Kenties joku heidän oppilaistaan (joista esimerkiksi Knut Kleve ja Eiliv Skard osallistuivat aktiivisesti vastarintaan ja joutuivat keskitysleireille) – tai jompikumpi heistä – oli sanomalehtileikkeen ja sen kätkemisen takana. Jos saisin käännettyä tämän tarinan englanniksi tai norjaksi, asia ehkä selviäisi. 

Leiv Amundsen (oikealla) vuoden 1928-29 kaivauksilla Karaniksessa,
Egyptissä. Vasemmalla Verne Schuman (Univ. of Indiana), keskellä
F.K. Kelsey (Univ. of Michigan)