Olut ja Norja

Olutmaahan Norja on, kuten Suomikin, nykyisin. Suurin osa kulutuksesta on luonnollisesti isojen panimoiden (Aass, Hansa, Ringnes) tasalaatuista ja tasamakuista lager-olutta. Pienpanimotoiminta alkoi kuitenkin täällä jo 1980-luvun lopussa, joitain vuosia ennen Suomea, ja koko ala tuntuu nyt lähteneen aika lailla lentoon. Norjassa on kymmenkunta varsin vakavasti otettavissa olevaa pikkupanimoa, ja näiden lisäksi kymmeniä toinen toistaan eriskummallisempia paikallisia mikropanimoita. Tuoreessa listauksessa on 53 pikkupanimoa, joista ainakin neljä on perustettu alkuvuoden 2014 aikana.

Viitisentoista näistä pienemmistä panimoista oli edustettuna Oslossa Grüneløkka Brygghus -panimon isännöimässä pienpanimotapahtumassa  (Grünerløkka mat og mikrobrygg festival). Tapahtuman virallisessa nimessä on tuo ruokakin mainittu, ja kyllähän sitä makkaraa sieltä sai, mutta nimi taitaa olla norjalaisen alkoholilainsäädännön lupakäytäntöjen vaikutusta. Hieno paikka, ja omituisia oluita. Erikoinen mutta toimiva systeemi oli, että kassalta sai ostaa poletteja (25 kr, eli noin 3 euroa kappaleelta), ja kahdella poletilla sai sitten olutta puolitoista tai kaksi desiä.

Pienpanimofestivaleilla riitti porukkaa, ja ainakin alkuillasta kaikilla oli mukavaa. Festivaalitila oli Grüneløkka Brygghusin panimo - vasemmalla näkyykin mallassäkkejä.

Kenties tässä pitäisi erikseen mainita kaksi maittavaa erikoisolutta. Näistä ensimmäinen on paikallisen panimomestarin festivaaliolut Pors Pale Ale, jossa on humalan ohella mausteena suomyrttiä. Historioitsijaa jo ajatuskin hykerrytti, onhan suomyrtti yksi niistä kasveista joita käytettiin oluen maustamiseen ja säilyvyyden parantamiseen täällä Pohjolassa ennen humalan yleistymistä. Pienenä yksityiskohtana voi tähän lisätä että “kasvia ei suositella käytettäväksi sen myrkyllisyyden vuoksi”. Maku oluessa oli IPAmainen, selkeän yrttinen ja hyvin raikas, lämmenneenäkin miellyttävä ja tasapainoinen. Tietysti makuun vaikutti myös se, että keskustelin oluen kehittäneen panimomestarin kanssa juomasta jonkun hetken … Tätä olutta tuskin koskaan pullossa saa, joten Osloon olisi tultava sitä maistelemaan.

Festivaalien varmaankin huimin olut oli kuitenkin Nøgnen uutuus, Dragonwort Stout, pikimusta, hieman makea jälkiruoka, joka ainakin hanasta laskettuna oli varsin rauhallinen kaikessa tukevuudessaan ja makusinfonisuudessaan. Tätähän ei suinkaan voi kaikista Nøgnen viritelmistä sanoa. Tämä olut tulee pullossa joulumarkkinoille, liekö ehtisi Suomeenkin. Suosittelen maistamaan, etenkin jos Nøgnen Imperial Stout on yhtään mieleinen.

Nøgne oli aikanaan se panimo jota kautta itse olen norjalaisiin pienpanimoihin tutustunut, kuten varmaan suurin osa erikoisoluista kiinnostuneita suomalaista. Sittemmin itselleni ovat Haandbryggerietin oluet maistuneet paremmin – äärirajojen etsinnän sijaan kun heidän tuotteensa ovat mielestäni hyvinkin tasapainoisia ja toimivia erityisesti ruokaoluina. Nyt festivaaleilla en kuitenkaan maistanut heidän tuotteitaan, vaan käytin tilaisuutta hyväkseni tutustuakseni itselleni oudompiin oluisiin. 

Norjalaisista oluista kirjoittaessani en voi kuitenkaan olla mainitsematta Haandbryggerietin erinomaisia ’retro-oluita’, joissa pyritään jäljittelemään perinteisiä norjalaisia oluttuotteita: Norwegian Wood on loistava norjalainen talvinen ’maatilaolut’, jossa maistuu katajanmarja ja savu, kun taas Hesjeøl pyrkii jäljittelemään raikasta ja vahvaa elonkorjuuolutta. Siinäkin on heikkoa savuaromia. On vaikea uskoa, että norjalaisilla maatiloilla olisi tällaisiin aromeihin tai tilavuusprosentteihin (kumpikin 6,5%) päästy, mutta historiallisuus ei ole tärkeintä vaan maku…

Haandbryggerietin Humlesus, ja Nøgnen Porter.
Ensinmainittu on raikas ja rapsakka sitrusarominen voimakkaasti
humaloitu American Pale Ale (nimi tarkoittaa suomeksi joko 'mehiläisen-
surinaa' tai 'humalansuhinaa'). Jälkimmäinen on tiukkaakin tiukempi
pikimusta portteri. Luonnollisesti linkit yllä johtavat englanninkielisille
 ulkomaansivuille, koska lainsäädäntö estää alkoholijuomista tietojen ja
kuvien julkaisemisen (tai edes linkittämisen) norjalaisilla yrityssivuilla.

Jos miettii perustaa tälle pienpanimoinnostukselle, niin paradoksaalisesti takana tuntuisi olevan norjalainen Suomeenkin verrattuna korkea alkoholiverotus. Jos olen oikein ymmärtänyt, veroa menee tällä hetkellä viinoista 6kr / %-yksikkö / litra juomaa ja vastaavasti laskettuna 4kr viinistä ja oluesta – ja tämän päälle vielä 24% arvonlisävero. Eli viisiprosenttisesta oluesta maksetaan alkoholiveroa 25 kruunua litralta, puolen litran tölkistä veroa saa siis maksaa puolisentoista euroa. Ja tähän päälle sitten valmistus-, kuljetus ja välityskulut veroineen. Suomessa oluttaverotetaan suoraan 32 senttiä / alkoholisenttilitra, eli vastaavasta tuotteesta veroa menisi 0,80 euroa eli vain reilu puolet siitä mitä Norjassa. Normaali kauppahinta Oslossa ’bulkkioluesta’ on vajaat 40 kruunua eli viitisen euroa litralta, erikoisoluista saa maksaa noin 120 kruunua litra – siis normikaupoissa. Baareissa hinta on tietysti noin kaksinkertainen (ainakin Oslossa) näihin hintoihin nähden, eli tuopin voi saada seitsemällä eurolla, mutta erikoisoluisiin voi mennä helposti 15 euroa.

Norjalaisen alkoholin kalleuden takana on vastaavanlainen alkoholipolitiikka kuin Suomessa. Norjassa oli kieltolaki viinan ja vahvan viinin (yli 15%) suhteen vuodesta 1916 vuoteen 1923 (vahva viini) / 1926 (viina), josta lähtien täälläkin on ollut valtion alkoholimonopoli. Viinakauppaa harjoittavan liikkeen nimi on täällä ytimekkäästi Vinmonopolet. Toisen maailmansodan aikana alkoholi oli voimakkaasti säännöstelty tuote, ja kun sodan jälkeen kireää säännöstelyverotusta jatkettiin ja jopa nostettiin, ainakin virallisissa tilastoissa Norja oli 1950-luvulla yksi Euroopan vähiten alkoholia kuluttavista maista. Kuitenkin jo tuolloin, vaikka yksityistä maahantuontia ei käytännössä ollut, viinan kotipoltto oli suhteellisen yleistä; yllättävää kyllä vasta 1970-luvulla tislausvälineiden osto ja myynti yksityisille kiellettiin. 

Alkoholin virallisen kulutuksen kasvu ja rajoitusten poistaminen Norjassa on edennyt suunnilleen samaa tahtia Suomen kanssa. Kuitenkaan alkoholituotteita ei saa edelleenkään ostettua esimerkiksi lauantai-iltakuuden ja maanantaiaamuyhdeksän välisenä aikana, eikä alkoholijuomien mainonta ole sallittua. Siksipä jokaisella Norjan suurimmista panimoista on omat alkoholittomat oluensa – ja erikseen jopa alkoholittomat jouluoluet. Kokonaiskulutustilastot Norjassa ovat Suomea noin neljänneksen alempana, miehistä pää täyteen -juomista harrastaa vain reilu puolet Suomen vastaavasta määrästä (eli ‘vain’ 25%), eikä alkoholiuroteoilla tunnuta täällä kerskailtavan julkisesti kuten Suomessa. Ehkä ei olekaan yllättävää, että alkoholin suhteellinen osuus kuolemantapauksista Suomessa on noin kaksi ja puoli kertaa suurempi kuin Norjassa. Tilastot täällä (perustuu tutkimusaineistoon, joka on kerätty vuonna 2011).

Kun Oslo Mikrobryggeri avattiin Majorstuenissa  vuonna 1989, se oli ensimmäinen uusi panimo Norjassa yli sataan vuoteen. 

Mutta mitä tällä on tekemistä pienpanimoiden kanssa? Vaikuttaa siltä, että viinantislaus vaihtui 1970-80 -lukujen kuluessa Norjassa pitkälti kotitarveoluenpanoon. Tämä perinne on jatkunut Norjassa niin, että alaan erikoistuneita kauppoja löytyy ainakin Oslosta, ja suuri osa pienpanimoiden perustajista ja vastaavista työntekijöistä on aloittanut kotikeittiöissä. Itseltäni kysyttiin olutfestivaaleilla parikin kertaa, harrastanko oluenpanoa. Oluen korkea hinta on alentanut huomattavasti kynnystä ryhtyä itse sitä panemaan; toisaalta kysyntääkin on syntynyt korkean elintason ja kaikenlaiseen ‘hifistelyyn’ ja erikoisuuksiin tunnetun kiinnostuksen myötä. Kysyntä ja tarjonta ovat kohdanneet tavalla, jota saatu julkisuus on edelleen ruokkinut. Kuten aina, norjalaiset ovat tietysti myös loputtoman ylpeitä mikropanimobuumistaan – jota mielellään kutsutaan ‘norjalaiseksi olutihmeeksi’.

Vielä pari linkkiä:

• Norjan kotipanimoyhdistyksen (yli 3000 jäsentä!) kotisivut

• Kaikki norjalaisesta olutkulttuurista

• Interaktiivinen kartta alkoholin kulutuksesta maittain ja juomaryhmittäin. Siitä selviää myös, että viinin kulutus Norjassa on nykyisin melkoista – kuten myös se, että WHO:n tilastoissa eivät kotitarvevalmistus tai Tanskan- (tai Viron-) tuonti ainakaan täysimääräisenä näy. Eurooppalainen alkuholitutkimus on tässä suhteessa parempi ja tarkempi, mutta tietysti kovin paljon tylsempi.