Matkalla töistä kotiin

Arkiretkeilyä -sarjassa tarjotaan tällä kertaa reippailu Oslon yliopiston kampukselta uuteen vuokrakämppääni Tøyenin kaupunginosan reunamille. Reitti alkaa Pohjois-Oslon vanhoilta esikaupunkialueilta, koukkaa punatiiliteollisuuden tyyssijan, Akerselvan laakson sekä vanhan kantakaupungin äärialueiden kautta 1950-luvun ihannelähiöön. Kuvia, olkaa hyvät, arki-Oslosta.

Yliopiston Blindernin -kampuksen korkeat talot näkyvät vielä matkan päästä läheisen puutaloalueen keskeltä. Nämä ovat siis tyypillisiä vaakalaudoitettuja kuutiomaisia Norja-taloja hyvinhoidettuine pihoineen. Osloa kiertää kolme kehätietä, joista uloin jossain määrin vastaa Helsingin Kehä I:stä. Kyseinen tie onkin Oslon kaupungin katualueen rajana, ja sen ylittämisestä peritään yksityisautoilta tietulli. Oma työmatkani noudattelee kuitenkin pääsääntöisesti kakkoskehää, nelikaistaista 'katua', josta puuistutuksin on pyritty tekemään miellyttävämpi. 

Kakkoskehän varrelta löytyvät idyllisen oloiset vanhainkotialueet, Eugene Hanssen's småhjem (1910-luvun lopulta) sekä Saugbanken stuer  (1920-luvun lopulta). Kaikki rakennukset eivät toki täälläkään niin kovin kauniita ole: tässä alla Kansanterveyslaitoksen toimistoja (Folkehelseinstitut).

Sivukaduille aukeaa hienoja kaupunkinäkymiä. Kotimatkan puolimatkan tienoilla saavutaan vanhan kantakaupungin laitamille, 1900-luvun alun suurkortteleiden keskelle. Taloyhtiöt ja rakennusmassat ovat suuria, yksi kortteli saattaa muodostua yhdestä talosta, mutta niissä on vielä tiettyä koristeellisuutta.

Monissa taloissa on kivijalkakauppoja - erikoisen tästä tekee vain se, ettei se kuulu varsinaisiin ketjuihin (Joker, Rema 1000, Kiwi, Rimi, Coop). Akerselvan jokilaaksoa lähestyttäessä kulkija näkee hieman vanhempaakin rakennuskantaa (alla), aikanaan kaupungin ulkopuolelle syntynyttä 'villiä' työväenasutusta, josta jotenkin ihmeellisellä tavalla on osa säilynyt nykypäiviin asti.

Matkan varrelle jää myös yksi lukuisista alueen vanhoista maatiloista, jotka ovat jääneet asutuksen levittäytyessä kaupungin keskelle; tässä Vøienvolden gård (linkin takaa löytyy tilan historiaa 1600-luvun lopulta alkaen), jossa on pieni museo ja kesäisin erilaista käsityöläisnäytös- ja kaupunginosatoimintaa. Tilan omistaa Norjan 'muinaismuistoyhdistys', jo 1840-luvulla perustettu Fortidsminneforening. Kyseistä yhdistystä vastaavaa yksitystä toimijaa ei, outoa kyllä, Suomessa ole. 

Akerselvan teollismiljöön hienouksista vaahtosin jo eräässä vanhemmassa kirjoituksessani. Tässä kuvassa eräs uusiokäyttöön otettu myllyrakennus. 

Reittini kulkee myös lukemattomien julkisten taideteosten ohitse; vasemmalla esimerkkinä yksityiskohta Betzy Kjelsbergin, poliitikon ja naisasia-aktiivin muistomerkistä. Kuten kuvasta näkee, hän oli myös (Norjan ensimmäinen naispuolinen) tehtaantarkastaja.

Betzyn muistomerkin kohdalla on myös Akerselvan laakson vanhin teollisuuslaitos, Glads Mølle (1736), joka oli alunperin paperitehdas, mutta kuului 1870 luvulta 1900-luvun puoliväliin puuvillatehtaaseen. Yksi jokilaakson korkeimmista putouksista on tällä kohtaa; paikallisia kulkijoita ja tauon viettäjiä riittää joka lähtöön etenkin kauniimpana päivänä.

Lähettyviltä löytyy myös kaksi oslolaisen kaupunki- ja teollisuuskulttuurin monumenttia: vanha Ringnesin panimo sekä Sagene folkebad. Ringnes on Norjan suurin panimo, jonka peruslager maistuu aivan peruslagerilta, ja omistajana sillä (samoin kuin Karhulla ja Prippsillä) on Carlsberg Group. Folkebad taas on Oslon kaupungin toiseksi vanhin kylpylaitos, joka oli toiminnassa vuosina 1900-2000. 

Seuraavaksi reitti sivuaa Grüneløkkan aluetta, joka on viime vuosina muodostunut hyvin eloisaksi Oslon iltaelämän keskukseksi lukuisine ravintoloineen, klubeineen, puistoineen - ja kauniine vanhoine kaupunkitaloineen. 

Jostain syystä kookospalloleivonnaiset tuntuvat kuuluvan tätänykyä norjalaiseen ruokavalioon erottamattomasti.


Grüneløkkan keskeltä löytyy Birkelundin puisto, josta löytyy lukuisia muutamia erikoisia muistomerkkejä, kuten antiikin temppeliä jäljittelevä esiintymislava sekä Espanjan sisällissodan vapaaehtoisten muistomerkki (muutama sata norjalaista taisteli tasavaltalaisten puolella, ja muutama kymmen Francon joukoissa). 

Vielä ennen kotikulmille saaapumista saa kulkea Sofienbergin kirkon ja puiston kautta; puisto on hyvällä säällä täynnä picnic-korien ja kertakäyttögrillien käyttäjiä, sekä erilaisten pelien pelaajia (pingispöydät kuuluvat varustukseen). Vanhasta hautausmaasta on säilytetty paikallaan juutalaisten hautausmaan alue.

Alla takana kotitalo. Siellä se 'oma' parvekekin näkyy muiden joukossa. Rakennus kuuluu heti sodan jälkeen rakennettuun moderniin asuinalueeseen.