Oslo: punatiiliteollisuuden ja koskien kaupunki

Oslon halki virtaa pieni joki, kahdeksisen kilometriä pitkä Åkerselva. Tällä matkalla se laskee 149 metriä, josta suurimman osan keskikolmanneksellaan. Vertailun vuoksi: Tammerkoski on noin kaksi kilometriä pitkä, ja korkeuseroa kertyy 18 metriä. Tästä voikin jo päätella, että näin suomalaisittain joen kulku on varsin vauhdikasta. Eräänä maaliskuisena sunnuntaina tein viidentoista kilometrin kävelylenkin jokivartta pitkään seuraillen. Viikonloppu oli ensimmäinen aurinkoisen keväinen täällä Oslossa. Tämä näkyi hyvin ulkoilijoiden määrässä, ja kuului jatkuvana linnunlauluna. Tiaisia, harakoita, varpusia ja mustarastaita oli kulkijaa ilahduttamassa joka puolella.

Joesta löytyy useita patoja ja voimalaitoksia, sekä joitakin korkeampia luonnon muovaamia putouksia. Joki on koko Norjan teollistumisen alkulähde, sen varsille alkoi kertyä jo 1800-luvun alkupuolella vesivoimaa tarvitsevia yrityisiä. Osa vanhoista teollisuusrakennuksista on purettu, mutta huomattava osa on jäljellä ja otettu uusiokäyttöön; niistä löytyy mediataloja ja teattereita, ravintoloita ja käsityöläisputiikkeja, IT-yrityksiä sekä erilaisia opinahjoja. Vasemmalla Nydalenin teollisuusalueen vanhana säilytettyä osaa yläjuoksulta päin. Nydalens Compagnietin tekstiilitehdas perustettiin vuonna 1845.

Nydalenin uutta osaa. Vasemmalla Spigerverketin (eli naulatehtaan)  entisessä varastorakennuksessa Nordre Åkerin kaupunginosan virastotalo, takana asuintaloja ja oikealla Egmont -kustantamon Norjan pääkonttori. Nydahlenin alueella työskentelee ja opiskelee tätä nykyä noin 20 000 ihmistä. Asukkaita on nelisen tuhatta. 

Vuonna 1884 perustettu Bjølsen Valsemølle: valtava myllykompleksi keskellä Osloa. Myllyn 38- metriset siilot olivat sotia edeltävän ajan Oslon korkeimmat rakennukset. Toiminta jatkuu yhä –vaikkakaan ei vesivoimalla.  Yläkuvassa tehtaaseen liittyvän rapistuneen huvilan terassiportaat ja taustalla joen toisella puolella olevat vanhat teollisuusrakennukset, alakuvassa taas myllyn siilot sekä Åkerselvan yli kulkeva kävelysilta (Jerusalem bru, joka on saanut nimensä vanhasta tilannimestä).

Yllä ja vasemmalla Myrens Verkstedin, alunperin vuonna 1854 perustetun konepajan, rakennuksia. Tehdas lopetti toimintansa vuonna 1988, jolloin Kvaerner möi sen konttoreiksi. Nykyisin tiloissa on mm. Norjan Design-instituutti ja television (NSR)  paikallistoimitus.

Lilleborgs Fabrikin vanha tehdashalli sekä tehdasalueelle rakennettuja uusia asuintaloja. Saippuoita ja pesuaineita (sekä välillä myös margariinia) valmistava vuonna 1833 perustettu yritys kuuluu nykyisin Unileveriin, mutta se lopetti täällä toimintansa vuonna 1997.

Hjula Væveri -puuvillatehdas alunperin 1850-luvulta, Vøienfossenin alaputous Våghalssen sekä Glademølle, koko Åkerselvan vanhin teollisuusrakennus. Se on vuodelta 1736, jolloin paperinvalmistus alkoi; myöhemmin rakennuksesta tuli puuvillatehtaan kutomo. Alakuvassa vasemmalla Graahs Spinnerin yhden rakennuksen kulma, aikanaan Norjan suurin tekstiilitehdas. Takana näkyy Hjula Væveri. Joen itäpuolella on ollut lukuisia nyt jo purettuja punatiilirakennuksia, joissa oli toiminut parkitsimo sekä panimo ja mallasmylly.

Vasemmanpuoleisessa kuvassa taas yksi teollisuuslaitos, Christiania Seildugsfabrik (1856-1960), siis purjekangastehdas – rakennus oli valmistuessaan kuninkaanlinnan jälkeen Olson toiseksi suurin. Nykyisin teollisuuskompleksissa toimii Kunsthøgskola (siis Taideteollinen korkeakoulu). Alla oleva kuva on otettu samasta paikasta alavirtaan. Hieman sekaisin oleva nuori mies harrasti keväturheilua.

Vulcanin vanhan teollisuusalueen nykyarkkitehtuuria. Jossain rakennusten keskellä on Nedre foss, jonka pitäisi olevan Åkerselvan komein koski, ja johon jo 1200-luvulla oli rakennettu mylly. Mylly toimi, jossain määrin uudistettuna, 1900-luvun loppupuolelle asti, ja sen viljasiiloista on tehty opiskelija-asuntoja. Alue on saanut nimensä teräsvalimosta, joka toimi vuodesta 1873 aina 1950-luvulle. Kuvassa myös upouusi Westerdahlin media-alan ja graafisen suunnittelun opiston rakennus. Alueeseen tutustuminen jäi hieman kesken, kun kevätsade yllätti kävelyretkeläisen. 

Kevätkävelystä tuli kaiken kaikkiaan melkoinen sukellus teollisuushistoriaan. Täytyy myös ihmetellä, miten joskus on Suomessa ollut puhetta Tammerkosken alueen saamisesta maailmanperintöluetteloon – Åkerselvan alue kun on vastaavan tasoisesti säilynyt, mutta sieltä löytyy moninkertainen määrä vanhaa rakennuskantaa, joka kaiken lisäksi on pääsääntöisesti otettu melko tyylikkäästikin uusiokäyttöön. 

Jokilaakso on oslolaisten omaa aluetta, epänähtävyys. Missään Oslo-oppaissa ei Åkerselvan laaksomaisemaa puistoineen ja histororiallisine rakennuksineen mainita, vaikka virtaavan veden vierillä kulkeminen on kävelyn korkein muoto.