Oslolainen lounas

Oslossa ei ravintoloilla ole lounaslistoja, kukaan ei ehdota lounastapaamisia, eikä kouluruokaa ole tarjolla lapsille. Tampereen yliopiston keskuskampuksella on kolme lounaspaikkaa vieri vieressä, ja naapurikortteleista löytyy muutamia lisää – mutta muutamankin kerran suuremmalla Oslon yliopiston pääkampuksella on vain yksi. Tosin siellä on myös useita kahviloita, leipomo, upea kirjakauppa, apteekki, marketti, suihkulähde, kivikautisia kalliomaalauksia ja metroasema. Ehkä tämän kestää.

Esimieheni anteeksipyytävästi totesi juuri eilen, ettei hän ole tottunut käymään lounaalla: hän on tällainen traditionaalinen norjalainen, jolla on melkein aina matpakke, siis pieni muovisalkku, jossa on voileipiä, joiden päällä yleisimmin on salaattia ja brunøstia – tämä aine on sitä samaa, kun mitä kolmisenkymmentä vuotta sitten sain joskus ruotsintuliaisina mesostin nimellä, tai juoksevammassa muodossa messmörinä. Se ei jättänyt hyviä muistoja; nyt maistaessani juusto oli toki parempaa kuin odotin, mutta silti luonnehtisin makua lähinnä yllättävän elegantisti suolalla maustetuksi väljähtyneeksi toffeeksi.

Koulujen alkamisaikaan – juuri nyt – kaupat mainostavat halpoja tarvikkeita ja vinkkivihkoja matpakke –leipien tekemistä varten. Kuten lähikauppani julistaa ulkomainoksessaan: vi elsker matpakka.  Hieno verbi, tuo. Aitonorjalaiseen tyyliin tästä perinteestä ollaan siis ylpeitä, ja internet vilisee matpakke-sivustoja. Vinkkejä saa esimerkiksi täältä.  Tämä riehakas video kiteyttää eväspakkaamisen kansalliset erityispiirteet, ja kovahermoisimille matpakkevise. Mainittu Ola Nordman ei muuten ole se kuuluisa norjalainen tv-kokki, vaan Matti Meikäläisen Norjan-serkku. 

Päivän kuva on kouluteemaan liittyen yksityiskohta Majorstuenin koulun seinästä. 

Virallisesti kyseessä on Majorstua (siis 'majurin tupa', määräinen muoto, feminiini), vaikka pitkän tanskalaiskauden aikana paikan nimeksi ehti vakiintua Majorstuen ('majurin tupa', määräinen muoto, maskuliini), kun tanskalaisilla ei feminiiniä kielessään ole. 

Niinpä paikallisesti kaupunginosa ja sen koulu on -stuen, mutta viranomaiskielessä -stua. Kielikiista on tämänkin nimen osalta elänyt jo pitkälti toista sataa vuotta, ja jatkuu yhä. Tästäkin väännöstä norjalaiset ovat ylpeitä, ja korostavat, että vain norjalaiset pystyvät saamaan kieliriidan aikaiseksi ilman, että asiaan tarvitsisi sekoittaa ketään vieraita kieliä puhuvia.

Tuossa koulun symbolissa voi erottaa myös Oslon keskiajalta periytyvän kaupunginsinetin (jossa ei ole Olavi Pyhää, yllättäen), mutta siitä kirjoitan toiste.