Outo Norja: Näkymiä arkeen ja juhlaan

Norjan outouksia kun miettii, näppärintä on lähteä liikeelle kansallispäivästä, 17.5. Yllä oleva kuva on otettu kämppäni ikkunasta aamuyhdeksän jälkeen: taloyhtiön pihalle oli kokoontunut iloinen seurue nauttimaan runsasta aamiaista juhlan kunniaksi. Gratulerer med dagen! 

Kun nyt aamiaisella olaan, on hyvä katsoa hieman leivänpäällyksiä. Jos brunost ei maistu, mutta tarve on kuitenkin saada hieman makeampaa leivänpäällystä (eli makrillisäilykettäkään ei leivän päälle kaipaa). mainio valinta on Prim - hämmästyttävällä tavalla toffeenmakuinen heravalmiste. Oheisessa kuvassa on kuitnekin kaksi hieman vähemmän traditionaalista, mutta kaikesta päättäen varsin monessa lapsiperheessä suosittua leivänpäällystä: Sunda on vedestä, sokerista, hunajasta sekä aromeista valmistettt levite - ja Banos, kuten arvata saattaa, samantyyppistä mutta banaanilta maistuvaa levitettä. Håper det smaker!

Sitten voikin lähteä kaupungille. Mutta ei tältä metroasemalta: Gulleråsenin asemalta pääsee junaan ja junasta pois vain mäkeä ylöspäin mentäessä kohti Holmenkollenia - toisen puolen asema on suljettu, koska jyrkkä mutka jättää liian leveän välin laiturin ja junan väliin.

Keskikaupungilla hieno ja ainutlaatuinen, mutta melko huonosti tunnettu nähtävyys on Yliopiston vanhan juhlasalin (Universitetets Aula) WC. En toki ole käynyt naisten puolella, mutta miesten puoli on viehättävästi jätetty pääsääntöisesti 1900-luvun alun asuun. Hyvin harvinaislaatuinen miljöö ja kulttuurikohde vailla vertaa. 

Juuri ennen yliopiston juhlasalin ulko-ovesta sisälle astumista voi oikealla puolella olevassa ovessa huomata kyltin, joka viitaa hyvin harvinaiseen ja varsin norjalaiseen yliopiston laitokseen: Merioikeuden instituutin raakaöljyoikeuden osasto löytyy täältä.  Tämän jälkeen voikin etsiä kahvipaikkaa - taatusti skandinaavinen vaihtoehto on Den Lille Kokosbollefabrikken. Eri makuisia vaahtosuklaapallosuukkovaihtoehtoja ei puutu. Eikä makeutta. Kahvi ei tosin ole kaupungin parasta.

Oslon ulkopuolella löytyy toki myös melkoisia norjalaisuuksia. Vuorenrinteitä alas kiemurtelevat putket tarkoittavat vesivoimalaa: kapeampikin vesinoro kun se tippuu tarpeksi ylhäältä tuottaa mukavasti sähköä. Alavasemmalla tunnistuskuva turbiinihalleineen (paikka on Holin kylän lähellä, muutama sata kilometriä Oslosta länteen.  Alaoikealla taas yllätyskuva Bergenistä: ns. krääsäkauppa, oikeastaan kirpputori - joka toki kutsui itseään antiikki- ja teekaupaksi. Kaikkea on tarjolla, kenties eksoottisin esine on tuossa ylähyllyllä vasemmalla: keskiaikaisen puutalon hiiltynyt palanen, jäämistöä vuoden 1955 palosta, jossa osa Bergenin vanhaa hansakaupungin aluetta (Bryggen) paloi.

Uutisia on hyvä seurata matkustaessa. Klassekampen on yksi Norjan sanomalehdistä. Sen levikki on noin 22 000 - mutta vaikutus tätä laajempi.  (Täältä ei löydy jättiläisiä, Aftenpostenin levikki on tosin noin 200 000 - vrt. Helsingin Sanomat, jonka levikki on noin 300 000). Klassekampen edustaa siis, tuskin yllättäen, vasemmistolaista näkökulmaa, vaikkakaan ei suinkaan sellaista militanttia suuntaa, mihin sen nimi ('Luokkataistelu') viittaa. Kulttuurisivut ovat tässä erinomaiset, ja työpaikallani sitä tilataan kolmantena lehtenä Aftenpostin ja Morgenbladetin (levikki 30 000 ja imago konservatiivinen) ohella.

Hyönteisistä kukapa ei pitäisi? Vasemmalla alhaalla posliinikukkia lehahtamassa lentoon kerrostalon tuuletusräppänästä, oikealla alhaalla taas Sagenen koulun 5b -luokan toteuttama hyönteishotelli

Hyönteisistä kukapa ei pitäisi? Vasemmalla posliinikukkia lehahtamassa lentoon kerrostalon tuuletusräppänästä, ylhäällä taas Sagenen koulun 5b -luokan toteuttama hyönteishotelli keskellä kaupunkia, Akerselvan partaalla.    

Jos kulkee autolla töihin, erityisesti jos asunto on yliopiston vieressä, on hyvä varata itselle autopaikka iltaa odottamaan. Usein olen nähnyt erilaisia hätäisiä pahvilaatikkoviritelmiä tiden vierillä ja parkkiruuduissakin, mutta tämän kotitalouden konsti on toki tyylikkäämpi - ja käytössä jokaisena päivänä ainakin tänä talvi- ja kevätkautena. 

Norjalaiskodin välttämätön tarve-esine on Aalto-maljakko. Tämä pohjoismaisen muotoilun huippu löytyy jokaisesta sivistyneestä huushollista - tai ainakin noin puolella akateemisista ja airbnb-vuokraukseen ryhtyneestä talouksista, joiden sisustusta olen saanut tarkastella. Mikähän ihme tässä oikein on? Mutta kertaakaan en ole nähnyt Aalto-maljakkoa käytettävän maljakkona, mikä osoittaa norjalaistenkin olevan tolkun ihmisiä loppujen lopuksi. Norjalaistalouksiin kuuluu myös hyvä valikoima tuikkualustoja (eihän Suomessa ikinä?) - tässä yllättäen ikkunalaudalta löytyi Aalto-maljakon viereltä Marimekkoa. 

Tämän arkipostaukseni viimeisen tilan annan päiväkotilapsille (yllä oikealla ja alla). Kun päiväsaikaan kaupungilla liikkuu, ei voi olla törmäämättä huomioliiveillä varustettuihin joukkoihin, jotka tiukasti kulkevat paikasta toiseen jalan, busseilla tai kärryissä. Sää ei ole mikään este - tietenkään! - pienelle kotiseuturetkelle, ja kun lapsilla joka tapauksessa on kotoaan mukana lounasleipänsä (se matpakke), on käytännöllistä syödä lounas silloin tällöin jossain kaupungin lukuisista puistoista.

Outo Oslo: taidetta

Oslo on kallis kaupunki, mutta Oslossa voi törmätä melkoisiin taiteellisiin pläjäyksiin myös aivan ilmaiseksi. Tässä valikoima itseni pysäyttäneistä kohtaamisista.

Gustav Vigelundin lapsipatsaista
yksi vähemmän tunnetuista:
päällään oleva pronssisikiö

Sukeltaja Oslon satamassa kesällä 2015,
kaupungintalon edessä

Oslossa on huomattavan paljon seinämaalauksia, kunnianhimoltaan joskus melkoisia.

Kuten jo aiemmassa kirjoituksessani olen tuonut esille, Oslossa on paljon lapsipatsaita. Osa näistä on melko omalaatuisia, poimin tähän 'uusintana' Marianne Hesken valtavan lapsenpääveistoksen "Hud N.N." Paikka on Torshovdalenin puisto.

Alla lisää katutaidetta: graffito-ufo tyhjällä tontilla aivan ydinkeskustassa, sen alla pilvitalo (itse asiassa skysraper -promootiotoimiston liikehuoneisto). Alla oikealla taas sarjakuvajättipullo Mathallenin alueella Akerselvan yli johtavan sillan kupeessa. 

Ekebergparken on moderni patsaspuisto aivan kaupungin keskustan vierellä. Paitsi komeita näköaloja, siellä voi tavata muun muassa mustapukuisen kävelijän (Sean Henry: Walking Woman) ja puhuvan lyhtypylvään (Tony Oursler: Spectral Power). Ikävä kyllä etenkään jälkimmäisen kohdalla kuva ei vastaa tuhatta sanaa). Puistosta löytyy myös  esimerkiksi Salvador Dalin, Damian Hirstin, Louise Bourgeoisin, Rodinin ja Renoirin veistoksia.

Lisää julkista taidetta kuvattuna oopperatalon katolta: Monica Bonvicinin teos "She lies" 
Oslovuonossa. Minun silmiini tuo näyttää (uppoavalta) purjelaivalta tai jäävuorelta, naisfiguuria en hahmota.

Tämän jälkeen onkin hyvä katsoa hieman taidetta pihoilta, teemana eläimet:

Pihanorsu ja -seepra edustavat yksityisten ihmisten  makua ja halua elävöittää pihaansa. 

Oma selkeä suosikkini norjalaisten julkisten taideteosten joukossa on kuitenkin valtava sinivalas, joka löytyy Kampenin kauniista kaupunginosasta, paikallisen taidepäiväkodin ulkoseinästä (Rita Rohdin Nyhuus, 2012). Oslon ykkösnähtävyyksiä, ilman muuta! 

Outo Oslo: sekalaisia huomioita ulkoilmaelämästä

Muutaman vuoden Oslon-oleskelun aikana sitä törmäsi useaankin urheiluun ja ulkoiluun littyvään sattumukseen, joista toiset kuvaavat yleisemminkin norjalaisuutta, toiset taas saivat muuten vain mielen iloiseksi tai ymmälleen.

Kuva maaliskuun alusta - normaalina talviviikonloppuna puoli Osloa on matkalla hiihtämään Holmenkollenille ja sen takamaastoon. Onneksi metro kulkee suoraan ylös hiihtomaastojen ääreen.

Ulkoilua toki on harrastettava iällä kun iällä - keppien kanssa tai ilman. Kuvassa Skistuanin yksityinen lastentarha, jota sijaitsee Oslo Skiføreningenin tuvassa  ylhäällä Frognerseterenissä. Jos haluat lapsesi oppivan raikkaan ulkoilmaelämän päälle jo varhain, tämä on oikea paikka. Jos kiinnostuit, tarkempi esittely tämän linkin takana.

Jos talvi alkaa loppua kesken, voi kehitellä uusia kohteita kaupungilla. Nämä kaverit ja heitä kuvaavan videomiehen tapasin eräänä iltapäivänä laskemassa lähiseudun portaikkoa alas. Tavoite, joka ei ikävä kyllä tallettunut kameralle kovin hyvin, oli hypätä pienestä lumihyppyristä keskikaiteelle, ja liukua sitten sivuttain alas mahdollisimman pitkälle. 

Kesällä norjalaisia kiehtovat taas toiset ilot. Rauhallisen Vettakollenin eväsretken hupina oli seurata Tre Opp og Ned -juoksua: se on 17 kilometrin juoksukilpailu, jossa noustaan kolmelle Osloa ympäröivistä 'mäistä'. Maastojuoksua tämäkin. 

Kun Vettakollenille sitten pääsee ylös, turha sieltä poiskaan heti lähteä - mäeltä löytyykin erilaisia  majoitteita, joilta voi olla melkoiset näköalat. Syvemmältä metsässä löytyy erilaisia ex tempore -kesänviettopaikkoja.

Kun kuljetaan, tarvitaan evästä. Vasemmanpuoleinen kubva on otettu paikallisjunan automaatista. Normaalien juomien, karkkien ja suklaalevyjen (sen iänikuisen Kvikk Lunsjin) tarjolla on toki Lefseä, tässä makeana versiona, eli parin perunarieskaletunn väliin on laitettu käsittämättömän makeaa kreemilevitettä. Toisaalta, kaikissa suurimmissa puistoissa kaupunkialueella, ja ulkoilualueiden reunoilla on erityisiä pikagrilliroskiksia - ja niitä toden totta tarvitaankin. Oikeanpuoleinne roskin on kuvattu Sognsvannilla. 

Metsästä voi löytyä muitakin yllätyksiä - tässä Båntjern -lammen kiipeilyteline: tarkoituksena tuskin on käyttää tuota lavaa uimahyppytelineenä, vaan tähän on usein viritettynä naru yli lammen, jota pitkin lammen voi ylittää.

Sitten onkin syytä palata kotiin, joskus joku voi pyytää päästä mukaan. Tämä otus oli puiston peränurkassa eräänä lauantaina.

Musiikkielämää Oslossa

Oslo on varsin suuri kaupunkin, metropolialueella asuu yli miljoona ihmistä – keskimäärin varsin koulutettuja ja varsin varakkaita. Ei siis ihme, että musiikkielämä on vilkasta ja korkeatasoista. Tähän kirjoitukseeni olen koonnut muistojani ja tietoja musiikkielämän ajoista ja paikoista Oslossa.

Oopperan pääsali. Hieman huimaavissakin korkeuksissa tässä liikutaan.

Pysyvistä instituutioista suurin ja kaunein on oopperatalo, Den Norske Opera & Ballett (http://operaen.no). Normaaliin tapaan talo pyörittää omaa tuotantoa syys- ja kevätkausina, ja mahtuupa joukkoon erilaisia vierailujakin. Jo talo itsessään on tietysti nähtävyys, hohtavine marmoreineen (joiden käpristymisestä ei vielä näy merkkejä) ja näköaloinen katolta niin merelle kuin kaupungin keskustaankin (saa nähdä, saanko aikaiseksi tästä blogitekstiä). Marmorikuori peittää sisälleen lämpimän vaalean puusävyisen sylinterin, jonka sisällä taas ovat tummaa puuta ja punaista hohtavat näyttämöt. Saleissa tarjoillaan paitsi oopperan ja baletin perusohjelmistoa, myös harvinaisempia tuotantoja (kuten aivan mahtava Monteverdin barokkiooppera Il ritorno di Ulisse - 14 sekunnin 'teaser' tästä), sekä erilaisia konsertteja. Näitä on myös näytäntökauden ulkopuolella, joten kesäturistikin saataa löytä täältä jotain. Itse olen kuullut tuossa talossa niin La Bohèmen kuin Lentävän hollantilaisenkin – joka Norjaan sijoittuvana asiaan hyvin kuuluukin. Konsertissa olen ollut kuulemassa niin barokkikonserttoja (solistina Sirkka-Liisa Kaakinen-Pilch) kuin jazziakin (Tord Gustavsen Quartet – tässä näyte).

Oslon filharmoonikkojen puistokonsertti. Satoi ja paistoi, välillä yhtaikaisestikin. Väkeä riitti.

Oslon filharmoonikot ei sekään ole väheksyttävä porukka – enää sen johdossa ei kuitenkaan ole Jukka-Pekka Sarastetta, kuten vielä 2006-2013. Olen kuitenkin kuullut heitä vain kerran, perinteisessä kesäkuun puistokonsertissa – tuskin yllättäen ohjemistossa oli muun muassa Griegiä, Vuorenpeikkojen tanssi. Jostain syystä en kuitenkaan ole kertaakaan käynyt Oslo Konserthusissa, joka on filharmonikkojen kotitalo – jossa järjestetään myös viihde- ja jazzkonsertteja - aina kun siellä on ollut jotain vähänkin kiinnostavampaa, jossain muualla on ollut jotain ainutlaatuista. Tämä ehkä kertoo siitäkin, että Konserhus on profoloitunut varsin konservatiivisena konserttitalona. Filharmoonikkojen ohjelmistokin on keskittynyt melko tiukasti Mozartista Nielseniin –linjalle, jossa jo Shostakovich edustaa ultamodernimpaa päätä.

Marius Neset ja Iiro Rantala lopettelemassa keikkaansa Nasjonal Jazzscene Victorian lavalla.

Jazzin ystävälle Oslo on mekka. Lukuisia satunnaisia jazzkonsertteja riittää aina, ja näiden lisäksi kaupungissa on huomiotaherättävän vilkkaita vain jazziin keskittyviä klubeja ja suurempia areenoita. Näillä on Oslossa jopa yhteinenkatto-organisaatio. Suurimpaan osaan en ole edes tutustunut: Hr Nilsen, New Orleans Workshop Jazzclub, ja häpeällistä kyllä, BLÅ, ovat jääneet katsastamatta. Jostain syystä viime aikoina olen yhä useammin löytänyt tieni Nasjonal Jazzscene Victoriaan, jonka ohjelmistosta on helppo poimia kuuluisimmat sekä paikalliset että vierailevat tähdet. Itse olen kuullut siellä elämäni ehkä komeimman jazzsetin, josta vastasi Nils-Petter Molvær (tämä konsertti löytyy internetistä kokonaan). Tuskin kuitenkaan unohdan esimerkiksi Supersilentin ambient-punk-jazz –vetoa (kaksi 50 minuutin ‘kappaletta’), tai muutama päivä sitten kuulemaani Nils Kornstadin ‘Tenor-battle’ –konseptikonserttia (jossa tenorisaksofonisti ja tenorilaulaja – samassa persoonassa – versioivat klassista aariaohjelmistoa, ks. esim tämä näyte). Samassa paikassa olen myös osallistunut yhteislauluun (All you need is love) Marius Nesetin ja Iiro Rantalan mainiossa konsertissa. Olen kuunnellut jazzia myös esimerkiksi Oslon yliopiston kirjaston viikottaisilla perjantain lounaskonserteissa (jossa myös klassista ja bluesia olen kuunnellut), Yliopiston vanhan juhlasalin (Universitetets Aula) konsertissa, jossa Ketil Bjørnstad kumppaneiseen esitti John Donnen teksteihin säveltämiään lauluja, sekä paikallisseurakuntani kirkkoillassa, jossa jo mainittu Tord Gustavsen säesti jazzlaulaja Solveig Slettahjellia; jumalanpalveluksen ohjemisto koostui lähinnä negrospirituaaleista ja kansankoraaleista.

Vuonna 1992 perustettu ‘musiikkikonsepti’ Cosmopolite sai äskettäin pysyvän sijan Soria Morian konserttikeskuksesta, Torshovin kaupunginosasta, hieman Oslon keskustan ulkopuolelta. Kyseessä konserttipaikka, jossa soi maailmanmusiikkiin päin kallellaan oleva jazz, pop ja rock. Siellä olen kuullut Bassekou Kouyatén ja Ngoni Ban riemukkaan konsertin. Maailmanmusiikkia olen käynyt kuuntelemassa myös Oslon kenties tärkeimmillä rock-areenalla, Rockefeller-centerissä, ja aivan sen vieressä sijaitsevassa Centrum scenessä. Etenkin jälkimmäisessä paikassa kokemani Rokia Traorén konsertti jäi sekä intiimiydessään että mukaansatempaavuudessaan pysyvästi mieleeni.

Niko Valkeapää yhtyeineen Rikscenenin päälavalla 6.2.2015.

Biejjien vuelie - Solkvad (Aurinkolaulu) on Frode Fjellheim
 (joka kuvassa keyboardin ääressä) säveltämä kantaatti
saamelaisteemoihin. Keskellä vasemmalla Ulla Pirttijärvi ja
hänen vieressään Berit Opheim, josta tuli suosikkini norjalaisessa musiikissa.
Kuulin häntä yhteensä neljässä eri produktiossa / kokoonpanossa.

Maailmanmusiikin ja kansanmusiikin suhteen Oslon keskeisin konserttipaikka on kuitenkin Riksscenen - kansanmusiikin ja kansantanssin keskus, kuten se oman toimintakenttänsä määrittelee. Täälläkin olen käynyt lukuisissa konserteissa. Erityisen mieleenpainuva oli aivan ensimmäinen käyntini siellä: Berit Opheim (laulu) ja Rolf Lieslevand (barokkiluuttu) esittivät norjalaisia kansansävelmiä ja varhaisbarokin musiikkia. Ainutlaatuista oli mahdollisuus olla mukana saamelaisten kansallispäiväkonsertissa 6.2.2015 – mukana oli suuri joukko muusikkoja ympäri Saamenmaata, mukana mm. Johan Anders Bær, Niko Valkeapää ja Georg Buljo. Muissa konserteissa olen ollut siellä kuuntelemassa Ulla Pirttijärveä, Frode Fjellheimiä ja Mari Boinea – käytännössä siis useita kaikkein merkittävimmistä saamelaismuusikoista. Samassa paikassa kuulin myös tarinankerrontaa ja runonlaulua yhdistelleen prodution, jossa musiikista vastasivat Anna-Kaisa Liedes, Kristiina Ilmonen sekä Timo Väänänen, ja Kalevalan tarinoita kertoili Nick Hennessy. Voi miksi Kalevalaa ei tuotaisi tämmöisessä paketissa esimerkiksi suomalaisiin kouluihin!

Yksittäisiä konsertteja järjestetään toki ympäri Osloa konserttisaleissa, kirkoissa ja muissakin paikoissa jatkuvasti. Viime vuoden komeimpia elämyksiä oli Sinikka Langelandin (kantele ja laulu) yhtyeineen Nationalgallerietissa esittämä konsertti, jossa esitettiin paitsi Langelandn omia sävellyksiä Tomas Tranströmerin runoihin, myös Norjan metsäsuomalaisten kansanmusiikkia ja loitsuja (tässä sinitiaisen kevätlaulu). Kokonpanossa oli muuten mukana myös erittäin taitava jazzsaksofonisti Trygve Seim – ja suomalainen jazzrumpali ja vanha suosikkini Markku Ounaskari oli rummuissa. Konsertti liittyä Tarujen kansat –näyttelyyn, joka kiersi Oslosta sitten Ateneumiin. Mieleen on jäänyt myös Trio Mediævalin mahtava Aquilonis –levynjulkaisukeikka Margaretakyrkanissa (näyte tässä), jossa jälleen yhdisteltiin keskiaikaista ja renessanssimusiikkia norjalaiseen kansanmusiikkiin, sekä Norjan virallisen bluesmiehen, Knud Reiersrudin minikeikka Oslon yliopiston kirjaston aulassa (tällaista hän soittaa).

Händel-konsertin alkua odotellessa Oslon Tuomiokirkossa. Konsertin
loppuessa pientä hiljaisuutta seurasi lähes 10 minuutin seisten annetut aplodit.

Ei tässä tietenkään vielä kaikki. Oslossa on jatkuvasti meneillään erilaisia musiikkifestivaaleja. Esimerkiksi juuri parhaillaan aina maaliskuun alussa järjestettävä kirkkomusiikkifestivaali. Kävin juuri kahdessa konsertissa, toisessa esitettin kaksi Händelin kantaattia mailman ykköskokoonpanojen toimesta. Acadimie für Alte music Berlin oli kerrassan erinomainen, mutta Collegium Vocale Gent oli jotain ylimaallista, käsittämätöntä. Paras kuoro jota olen kuullut.

Toinen konsertti oli Music for a while –yhtyeen, jonka solistina laulaa kabareetähti Tora Augestad, ja ‘tausta’bändissä joukko eturivin norjalaisia jazzmuusikoita, mukana esimerkiksi trumpetisti Mathias Eick. Kerrassaan outo kokemus, Bachia, Rameauta, Dowlandia ja Schubertia laulelmatyyliin, ja bändissä  rummut/perkussiot, haitari, huilu, trumpetti ja tuuba (esimerkki tässä). Täytyy sanoa, että Bach ei aivan toiminut, mutta Rameausta tuli hauskaa chansonia, ja Dowland kääntyi jazzlaulelmaksi koskettavasti. On tämä hieman toisella tasolla kuin muutaman vuoden takainen Stingin yritelmä …

Seuraava festivaali kalenterissa olisikin sitten aina pääsiäisenä järjestettävä Inferno, joka on metallimusiikin suurkatselmus. Kesäkuun alussa on vuosittain noin 100 ilmaiskonserttia sisältävä kaikkia tyylisuuntia edustava ‘Oslon musiikkijuhlapäivä’ (http://musikkfest.no).

Elokuun loppupuolella on pienimuotoinen keskiajan musiikin päivät, http://www.middelaldermusikk.no/en/oslo-middelaldermusikk-dager jolloin päasiass akuulaan norjalaisia yhtyeitä, ja jotain ulkomaalaista vierasta. Juuri tätä ennen järjestetään vuosittain erittäin monipuolinen Oslon jazzfestivaali - ja välittömästi ennen tätä, tai osin päällekäinkin elokuun puolivälissä on Mela-festivaali, joka taas on maailmankulttuurifestivaali, jossa suuressa roolissa ovat Oslon omat maahanmuuttajavähemmistöt. Kerran kuuntelin siellä lähes kolme tuntia erilaisia intialaispakistanilaismusiikkityylejä edustavia bändejä Pakistanista ja Norjasta. Konsertti pidettiin Nobelin rauhankeskusksessa, ja sieltä ulos kävellessäni taas ‘jouduin’ suoraan päälavan konserttiin, jossa esiintyi Oumou Sangare. Jottei elämä elokuussa Oslossa kävisi tylsäksi, samoihin aikoihin järjestetään vuosittain myös kamarimusiikkifestivaalit, joissa ainakin viime vuosina on ollut hyvin laaja ja korkeatasoinen ohjelmisto http://oslokammermusikkfestival.no.

Juuri ennen jazzfestivaalia, kamarimusiikifesrtivaalia ja Melaa, järjestetään kaupungin suurin popfestivaali, Øya Festival. Tänä vuonna kuulemaan pääsisi muun muassa Massive Attackia ja  PJ Harveytä – sekä kymmenittäin bandejä joista näin vanha jäärä ei ole kuullutkaan. Toinen oslolaisfestivaali, NorwegianWood, järjestetään heinäkuussa Frognerparkenissa - tänä vuonna päätähti näyttää olevan Wilco.

Nykymusiikkifestivaali Ultima järjestetään syyskuun puolimaissa, ja loka-marraskuun vaihteessa on maailmanmusiikkifestivaalin vuoro, lukuisine kansainvälisine esiintyjineen. Ja kaiken lisäksi tulevat ne kansainväliset supertähdet, jotka eivät jaksa matkustaa Suomeen saakka, vaan yhdistävä mieluusti Göteborgin ja Oslon yhdeksi paketiksi. Ensi kesänä näin tekee muun muassa Bruce Springsteen.

Tietoja näistä kaikista saa kattavimmin Visit Oslo – sivuston kautta. Itselleni on kuitenkin tullut tavaksi käyttää suoraan erinomaisen helppoa lipunmyyntipalvelua http://www.billettservice.no, jonka hakutoiminto on mielestäni helpompi  (ja kauniimpi) kuin Visit Oslossa.

Gamla Aker kirke - erinomainen konserttipaikka vanhalle musiikille. Kuva on otettu tammikuussa 2016 konsertin jälkeen, jossa soitti Norwegian Cornett og Sackbuts -orkesteri barokin puhallinmusiikkia varsin hulvattomalla otteella. 

Yhteenvetona voi sanoa, että Oslon musiikkitarjonta pärjää vertailussa aivan mille tahansa länsimaiselle suurkaupungille – ja esimerkiksi Roomaan verrattuna, jossa olen myös asunut jonkin aikaa, täällä on enemmän suurimuotoisempia tilaisuuksia ja festivaaleja. Vaikka perinteisen klassisen musiikin osalta voin väittää, että esimerkiksi Helsingissä on laatu vähintäänkin yhtä hyvä, ja ohjelmisto selvästi monipuolisempaa, jazzin suhteen taas täällä Oslossa on huomattavan korkea taso ja kokeellisempi meininki. Keskeiset muusikot soittavat toistensa produktioissa ja levyillä säännöllisesti, myös yli genrerajojen. Kaikki tuntevat toisensa, ja tekemisen meininki välittyy kuulijoillekin. Erityisesti jazzmuusikot tuntuvat täällä tunkevan joka paikkaan, niin kansanmuusikoiden, bluesin, vanhan musiikin soittajien kuin perusklassisenkin ohjelmiston taitajien pariin. Tuloksena on aina mielenkiintoista ja usein koskettavaa musiikkia. Konserttitarjonta on myös sen verran laajaa, että huippuproduktioihinkin saa yleensä lippuja vielä esityspäivänä.

Suosittelen musiikkimatkaa Osloon – tämä ei ole kaukana, ja esimerkiksi näppärästi valittuun kolmen-neljän päivän jaksoon elokuun puolimaissa, maaliskuussa, tai marraskuun alussa saa helposti sopimaan korkeatasoisia konsertteja enemmän kuin tarpeeksi.

Kansallispäivänä 17.5. Oslon kadut raikuvat puhallinorkestereiden sävelistä, kun päivän kulkuissa ja paraateissa kulkevat myös soittajat. Suurinosa näistä on koulujen orkestereita (korps); joukossa on myös joitakin vakavammin harjoittelevia harrastajaorkestereita (janitsarer). Ammattilaisia edustaa Forsvarets stabsmusikkorps, tässä kuvattuna.