Oslon paras näköalapaikka? (Harvinaisemmat nähtävyydet V)

Näköala Frognerseterin kahvila-ravintolan ovelta kuvattuna.

Oslo on lukuisten kukkuloiden ympäröimä, ja aika monella olen käynytkin. Holmenkollen on näistä tietysti se kuuluisin, ja helpoimmin tavoitettavissa, metro (T-bane) kun kulkee mukavasti talviurheilustadionille - samalla voi käydä hiihtomuseossa, ihailla hyppyrimäen (352 mpy) rohkeita linjoja, tai vierailla kansallisromanttiseen tyyliin sauvakirkkomaisesti koristellussa Holmenkollenin kirkossa. Perinteisin tapa nauttia näköalasta on kuitenkin kulkea metron pääteasemalle ja sieltä heti vieressä olevan Frognerseterenin ravintolaan - ja mahdollisesti nauttia siellä kuuluisa ja hyvin riittoisa omanakakkupala. Ravintolan terassilta (438 mpy) aukeaa aika näppärä näkymä Oslovuonolle, ja kaupungin keskustakin näkyy mukavasti,  tosin hieman vasemmalle jääden.

Oslon keskustaa ja Oslovuonoa nähtynä Grefsenkollenilta

Toinen perinteinen näköalapaikka Oslon keskustaan, tosin enemmän paikallisten kuin turistien suosiossa, on Grefsenkollen (379 mpy). Täältäkin löytyy retkeilymaja kuten Frognerseterenissä, ja ravintola. Tosin täällä retkeilymajalla ei ole palveluja - paitsi kun me sattumalta sinne eksyimme kerran, siellä oli innokkaita nuoria rahankerääjiä (urheiluseuran hyväksi!) myymässä vohveleita hillolla ja rømmellä. Ja se ravintola... no, se on varsin hyvätasoinen (vaikka tätä ei kyllä tullut testattua). Grefsenkollenilla on myös talvisin hiistokeskus laskettelurinteineen, ja sen juurelta löytyy myös pieni hiihtomaja, josta hiihtokauden ulkopuolellakin saa evästä. Hullut suomalaiset olivat täällä retkellä juurikin vapunpäivänä - yhdessä kultahääpäivää viettävän pariskunnan ja kolmannen perheen kanssa - jotka yllättäen hekin paljastuivat suomalaisiksi.

Grefsenkollenilta näköala kohti Maridalenin kaunista laaksoa ja sen takaisia erämaita, Nordmarkaa. Kuvassa takana
yksi Nordmarkan komeimmista näköalapaikoista, Kikut (614 mpy), 

Täältä katsottuna Oslon keskusta-alue jää osin puiden latvojen taakse, mutta näköalat Oslovuonolle ovat mainittavat - samoin erityisbonuksena on se, että täältä avautuu myös näköaloja pohjoiseen, Nordmarkan alueelle, erämaahan. Ravintola kustantaa mainosbussia, jolla pääsee ylös ja alas vuorelle - mutta pääsee laelle myös tavallisella #Ruterin kaupunkiliikennebussilla (numero 56B).

Hieman kauempana keskustan ulkopuolella on sitten Kolsås (342 mpy / 387 mpy), josta kirjoitin hiljattain laajemmin. Tässä siis riittänee yksi kuva ja maininta siitä, että tämä kukkula on jyrkkäreunaisin, mutta koska matkaa Oslon keskustaan kertyy, kyseessä on pikemminkin lähiseudun mainio retkikohde kuin varsinaisesti näköalapaikka Osloon.

Oslovuono Kolsåsista katsottuna. Oslon keskusta jää kuva-alasta vasemmalle, vuonon pohjukkaan.

Oslovuonoa ilta-auringossa Ekebergsrestaurangin terassin yli.

Aivan Oslovuonon reunalta nousee Ekeberg, joka suurimmaksi osaksi muodostaa nykyisin kaupunkipuiston, Ekebergsparken. Alueelta löytyy leirintäalue, erittäin mielenkiintoinen (moderni) patsaspuisto (josta toivon vielä ehtiväni kirjoittaa myöhemmin), 1700-luvun alunalouhos, ratsutalli ja valkovuokkolehtoja, kalliomaalauksia, sekä tietysti Ekebergrestaurangen (86 mpy), joka on Oslon kuuluisimpia ja parhaita ravintoloita. Täällä kyllä kannataa käydä jo pelkästään ruuan takia, mutta myös näköalat ravintolan terassilta ja viereltä kaupunkiin päin ovat vaikuttavia.

Yllä 'Saksalaisrappusten' viereltä kuva yli Oslovuonon länteen. Kaupungin keskusta jää oikealle.
Alla näköala kaupungin keskustaan j aHolmenkollenia kohti, Ekebergetin pohjoisreunan näköalapaikalta.

Näköaloista voi nauttia myös itse mäen pohjoisraunalla olevalta näköalapaikalta, sekä tietysti itse mäen päältä, jossa staretegisesti juuri oikeassa kohdassa sijaitsevat ns. 'natsiportaat' (oikeasti ja korrektimmin tyskertrappene), eli saksalaismiehityksen aikana sotilashautausmaan monumentaaliportaikko (121 mpy). Täällä järjestettiin kaikenlaisia seremoniallisia tapahtumia vuosina 1940-45, mutta jo vuonna 1952 haudat siirrettiin toisaalle. Erityisesti aurinkoisina kesäpäivinä paikka on, hieman kammottavasta historiastaan huolimatta, hyvin suosittu auringonottajien ja eväistään nauttijoiden keskuudessa. Näköalat Oslon keskustaan ovat mainiot, se on kuin aivan käden ulottuvilla, vaikka tämä on näköalapaikoista matalin.

Näköala  Vettakollenin huipulta kohti etelää,   kaupungin keskustaa ja merta,  on niin talvella kuin
kesälläkin vaikuttava.

Oma suosikkini Oslon näköalapaikoista on kuitenkin Vettakollen (419 mpy). Toisin kuin muilla paikoin, täällä ei ole rakennuksia ja ylös johtaa kapea polku metsän keskellä. Juuri ennen korkeinta kohtaa, noin 400 metrissä, on näköalapaikka: jyrkkä kalliotöyräs, jossa on hyvä istahtaa ja ihailla näkymää. Suoraan alapuolella on Oslon yliopiston Blindernin kampus, ja sen takana Oslon keskusta ja Oslovuono. Vasemmalla siintää komeiden honkien takana Sognsvann ja sen takana nousee Grefsenkollen, oikealla näkyy taas Holmenkollen hyppyrimäkineen ja sen takana Kolsås. Palveluita ei täältä löydy, joskin nuotiosijoja on paikalla runsaasti. Kauniina viikonlopun päivinä paikalle tulee hiljalleen jatkuvasti kulkijoita, jotka usein viivähtävät hetken eväspakettiensa kanssa ja jatkavat sitten pohjoiseen, Nordmarkan metsiin. Yllättävän moni on myös lenkkeilemässä: uuvuksissa he ottavat viimeiset askeleet ylös mäelle, huokaisevat syvään ja kääntyvät katsomaan maisemaa: samassa hymy leviää kasvoille, ja pian matka jatkuu juosten takaisin alas jyrkkää rinnettä.

Kolmen kollenin juoksu.17 km ylös ja alas
Oslon ympäryskukkuloita.

Vähälumisena talvena Vettakollenille on mukava
kiivetä. Raikasta ilmaa ja polkuja riittää. 

Vettakollenin rinteet olen huomannut erinomaiseksi sienestysmaastoksi, erityisesti myöhemmin syksyllä suppilovahveroaikaan. Rinteiltä löytyy myös muita mielenkiintoisia pikkunähtävyyksiä: 1500-1700 -luvuilla käytössä olleita pieniä kupari- ja rautakaivoksia. Alueella kulkee myös ns. Ankerveien, josta näkee mitä voi tapahtua kun yhdistettään lähes rajattomasti pääomaa ja editysuskoa naurettavan pieniin työvoimakustannuksiin: vuosina 1791-93 rakennettu parikymmenkilometrinen tienpohja yhdisti toisiinsa maanomistaja, liikemies ja poliitikko Peder Ankerin omistamat ruukit Bærumissa ja Maridalissa. Aikanaan tie kulki erämassa Oslon ulkopuolella, Ankerin omia maita pitkin. Nykyisin osa tienpohjasta on jo kaupunkialuetta; juuri Vettakollenilla, tai sen juurella, tie kulkee kuitenkin yhä metsässä, ja sen alkuperäisiä pengerryksiä on yhä näkyvissä. Ankerveienin ansiota on alueen ehkä viehättävin yksittäinen luonnonnähtävyys, pieni Båntjernin lampi, jonka tien pengerrys on padonnut pohjoispuolelleen. Paikka on hyvä eväs- tai uimatauolle, ja järven takaiselta kallionjyrkänteeltä näkee puiden yli Oslovuonolle saakka. Sateiden jälkeen kalliolta tippuu ohut kymmenmetrinen vesinoto järveen.

Postikortti 1920-luvun alusta. Herrasväki päiväkävelyllä jylhän luonnon helmassa Båntjernin rannalla.
Alla kuva lammen takaisilta kalliolta kohti Oslon keskustaa.

Näköalapaikkoja on toki Oslossa muuallakin. Tämä maisema avautuu asutuksen keskeltä
Korsvolltoppenin saksalaisbunkkerialueen viereltä, alas puistoa, kun seisoo  Carl Kjelsens veillä.