Syksyä Norjan vuorilla – Besseggen

 Besseggenin harjanne ja Gjende-järvi

Edellisen syksyn retken innostamana oli selvä, että vuorille olisi päästävä uudelleen. Paikaksi valikoitu Besseggenin reitti, Norjan suosituin päiväretkikohde, legendaarisella Jotunheimin alueella. Tänäkin vuonna, joka tosin oli ennätysvilkas, yli 40 000 kulkijaa kulki reitin noin 80 päivän sesongin aikana. Pahimpina päivinä harjannetta on siis kulkenut tuhatkunta vaeltajaa.

Jo automatka, ensin Valdresin laaksoa pitkin (kuvassa) ja sitten tunturiylängön yli, oli elämys. Suomalaisittain hieman masentavasti autotie kulki parhaimmillaan joitain kymmeniä metrejä Haltin huippua ylempänä. Kuvassa vasemmalla takana Bitihorn, Beitostølenin talviurheilukeskuksen vierellä kohoava vuori.

Besseggenin hienouksiin kuuluu sekin, että reitin toiseen päähän mennään veneellä – kyseessä on oikeastaan melkoinen laiva, johon kevyesti mahtui 60-70 kulkijaa matkatavaroineen. Olimme paikan päällä sesongin viimeisenä viikonloppuna (20-21.9.) – tämän jälkeen laiva ei enää kulkenut, ja erämaan puolella oleva Memurubun tunturimajakin lopetti palvelunsa. 

         Meillä oli kaksi päivää aikaa, ja asuimme kaksi ensimmäistä yötä Memurubussa, joka norjalaiseen tyyliin tarjosi meille täydet yöpymis- ja ruokailupalvelut. Norjassa toimiva Den Norske Turistforening (DNT) perustettiin jo vuonna 1868 nimenomaan  helpottamaan vuoristovaelluksia – tosin kantajapalveluja se ei enää tarjoa. Nykyään järjestöllä on 246 000 jäsentä, ja se pyörittää itse yli 500 retkeilymajaa. http://www.turistforeningen.no  Lisäksi se on vuokrannut joitain kohteita ulkopuolisille yrittäjille; näistä yksi on nimenomaan Memurubu. Se alunperin ostettiin DNT:lle jo vuonna 1870 – joka tarkoittaa, että se on Norjan toiseksi vanhin turistimaja, ja Jotunheimin alueen vanhin. DNT:n ensimmäinen merkitty retkeilyreitti kulki Memurubusta Bessvatnetille, eli Besseggenin ‘alle’. Tätä nykyä DNT:n ja koko Norjan suosituin tunturimaja on Gjendesheim, varsinaisen Besseggenin-reittimme päätepiste: ensimmäisenä vuotenaan 1878 siellä vieraili 125 turistia, tänä vuonna ennen lokakuun alkua siellä oli yöpynyt 12 867 turistia. 

Sesongin viimeisen lauantain ihmisvirtaa ylös Murujoen laaksosta kohti Besseggeniä ja Gjendesheimin tunturimajaa.

Gjende ja etelä-Jotunheim. Besseggen kartan keskellä. Punainen
katkoviiva Memurubusta Gjendesheimiin oli myös meidän reittimme.
Laivareitti Gjendellä on merkitty sinisellä katkoviivalla.

Valdres ja Jotunheim, Osloon reilut 200
kilometriä. Kartassa näkyvät myös jutussa
mainitut Beitostølen ja Bitihorn.

Ensimmäisen päivän lämmittelimme noin 14 kilometrin kierroksella Memurutungan –vuoriharjanteella. Puoli päivää meni sateessa, mutta muuten reissu oli mainio. Kulku oli kevyttä kun suurimman osan tavaroista saattoi jättää majalle. Päiväeväät tehtiin aamupalapöydästä – norjalaiseen tyyliin tietysti voileipäpohjaisesti, mutta päälle laitettavaa oli toki erinomainen valikoima. Ja päivän päätteeksi aina kolmen ruokalajin illallinen, joka tunturimajoilla pyrkii myös jollakin tavalla olemaan paikallista – ja vähintäänkin norjalaista.

Näköala Memurutungalta pohjoiseen, Murujoen laakson yli kohti Jotunheimin jäätiköitä.

Toisen päivän kuva taaksepäin, länteen: Gjendejärven pohjoispuolella Memurutunga ('Memurun kieli'). Ensimmäisenä päivänä kävelimme harjannetta pitkin länteen (polku erottuu kuvassa juuri ja juuri), ja palasimme jokilaaksoa seuraten alas Memurubun majalle.

Kuva on otettu kutakuinkin samasta paikasta kuin edellinen, mutta itään, menosuuntaan. Vasemmassa laidassa näkyy Besseggenin harjanne ja Veskefjell. Knutshøen omituisen kapea lohikäärmevuori oikealla.

Tässä itse Besseggenin harjanne.  Siitä ylös! Mittakaavana vasemmalla etualalla joitain retkeilijöitä. Yksi alueen tunnusmerkeistä on, että Gjende-järvi on turkoosinsininen, Murujoen vuorilta alas tuoman saven vuoksi, kun taas alueen muut järvet, kuten vasemmalla näkyvä Bessvattnet, ovat jäätiköiden sulamisvesien jäljiltä syvänsinisiä.

Besseggenin reitti on vaativa, mutta norjalaisittain sen sanotaan sopivan kaikille, lapsista vanhuksiin. Ja tosiaan, kyllähän reissulla kaikenikäistä porukkaa näkyikin, aina noin kahdeksanvuotiasta alkaen. Aikamoista kipuamista reitti vaatii, nousumetrejä kertyi kaiken kaikkiaan noin 1100, ja muutamassa kohtaa piti edetä nelivedolla. Veslefjell on reitin korkein kohta, 1743 metriä, mutta haastavaa on ennen kaikkea se, että reitti on paikoin hyvin kapea, ja korkean paikan kammoisille hurja – toisella puolella pudotusta on 250 metriä, toisella 600. Retken jälkeen huomasin, että reitti on mukana myös tuoreella National Geographicin“maailman 20 jännittävintä vaellusta” –listalla. Kukaan ei kuulemma ole kuitenkaan pudonnut. Paikan maineesta kertoo sekin, että Ibsenin näytelmässä Peer Gynt ylvästelee äidilleen ajaneensa porolla Besseggenin läpi.

Reissumme vaativuuskerrointa jonkin verran lisäsi se, että tuuli kiihtyi melkoiseksi juuri Besseggenin nousussa, ja saavutettuamme reitin korkeimman kohdan alkoi vuoden ensimmäinen lumipyry. Se onneksi laantui suhteellisen nopeasti, joskin jätti polut märiksi ja kalliot liukkaiksi. Käsittämättömältä tuntui, että olimme vain kaksi päivää aiemmin syöneet illallispizzaa ulkona terassilla vain muutaman kymmenen kilometrin päässä, Norjan ‘Levillä’, Beitostølenissa. 

Kaiken kaikkiaan retki oli melkoinen kokemus – näköalat olivat koko ajan suorastaan hillittömiä, ja hankalimmissa kohdissa adrenaliini vielä teroitti aistit äärimmilleen. Periaatteessa kahdeksan tuntia pitäisi varata reissuun, mutta meillä kesti noin yhdeksän ja puoli ennen kuin saavuimme Gjendesheimin tunturimajan pihalle. Ennätys reitillä on tunti ja 16 minuuttia – matkaa kertyy 13,3 kilometriä.